Eilen aamulla Sitran Megatrendit 2020 -tilaisuuteen mennessä kiinnitin huomioni visuaalisissa materiaaleissa komeilevan kilpikonnan sitaattiin: ”Tulevaisuus vähän jännittää.” Samaistuin tuohon kilpikonnaan ja niin varmasti moni muukin. Sitra oli nostanut megatrendeiksi ekologisen jälleenrakentamisen kiireellisyyden, verkostomaisen vallan voimistumisen, teknologian sulautumisen kaikkeen, talouden suunnan hakemisen sekä väestön ikääntymisen ja monimuotoistumisen.
Tilaisuudessa pohdittiin näihin liittyviä jännitteitä ja suuria kysymyksiä sekä kehityskulkuja läpileikkaavia metatrendejä. Megatrendit 2020 -selvityksen kirjoittaja, tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva vinkkasi myös mihin megatrendejä voi hyödyntää. Oma suosikkini oli listan viimeinen: Älä unohda toivoa! ”Vanhasta toivosta pitää luopua. Tulevaisuus on erilainen, mutta se saattaa olla paljon parempi.” Tilaisuus oli kokonaisuudessaan positiivishenkinen ja luottamusta, toivoa luova.
Paneelikeskustelusta päällimmäisenä jäi mieleen Sitran tuoreen yliasiamiehen Jyrki Kataisen haikailu sydämen sivistyksen sekä tolkullisten ja maltillisten ihmisten perään. Ylen toimittaja Robert Sundman ja Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch jatkoivat ajatusta tuomalla tilanteeseen toivoa. Nykyinen aikakausi, jolloin kaikki huutavat sydämensä kyllyydestä kaiken mitä haluavat, on vain harjoittelua. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna yhteiskuntamme on kehittynyt sivistyneempään suuntaan ja enemmistö haluaa maltillista, ennustettavaa elämää.
Millaista tulevaisuutta sinä haluat olla rakentamassa? Mikä on viestinnän rooli siinä?
Megatrendit 2020 -tilaisuuden jälkeisenä aamuna ilahduin Reetta Rädyn kolumnista Työ muuttuu mutta Suomessa jankataan kiky-minuuteista, jossa Räty kiteyttää kaksi kilpailevaa keskustelua työn murroksen ympärillä. Toisessa keskitytään digitalisaation mahdollistamaan tehokkuus-, tuottavuus- ja luovuusloikkaan. Toisessa, työmarkkinapuheessa, minuuttien kyttäämiseen.
”Kelloa tuijotetaan, koska se on helppoa, tuttua ja turvallista. Teollisen yhteiskunnan asetelmat voivat hyvin, vaikka todellisuus muuttuu. Vaativissakin asemissa olevat ihmiset lähinnä haaveilevat siitä, että joskus ehtisi ajatella. Käytännössä kaikki aika menee reagoidessa ympäriltä tuleviin akuutteihin asioihin”, Räty pohtii ja muistuttaa työuupumuksen syistä ja kustannuksista.
Minulla – ja varmasti monella muullakin – on aiheesta omakohtaista kokemusta. Kirjoitin kesällä 2018 sosiaalisessa mediassa paljon kommentteja keränneen blogikirjoituksen ”Mitä jätetään tekemättä”. Olin uupunut. Halusin herättää keskustelua työn tavoitteista ja siitä, miten ne parhaiten saavutetaan, hyvinvoinnista tinkimättä. Priorisoinnista. Mihin panostetaan, mistä pihistetään?
Rädyn teesit on helppo allekirjoittaa: kilpailukykyä tai hyvinvointia ei kumpaakaan ratkaista ilman motivoituneita työntekijöitä, jotka miettivät mielikseen, miten työt olisi viisasta hoitaa. Tarvitaan keskitetty sopimus siitä, että maailman onnellisimpiin kuuluva kansa ei olisi maailman uupuneinta! Kokonaisratkaisu kestävästä työelämästä!
Kuten Sitran julkaisussakin todetaan, nykyhetken päätökset ja toimet vaikuttavat siihen, mihin suuntaan kehitys jatkuu: samaan kuin ennenkin, johonkin uuteen aiemmin näkymättömissä olleeseen vai jäädäänkö jännitteiden tilaan.
Mielestäni kestävämmän (ja myös tuottavamman) työelämän yksi tärkeimmistä rakennusaineista on ylimmän johdon kyky priorisoida ja kommunikoida. Liiketoiminnan tavoitteet täytyy olla kirkkaina mielessä ja kaiken toiminnan läpi organisaation tukea näiden tavoitteiden toteutumista. Jokaisen täytyy tietää oma roolinsa isomman tavoitteen toteuttamisessa.
Organisaatiossa yksilöiltä vaaditaan kestävämmän työelämän rakentamisessa osaamista, asennetta, halua ja rohkeutta. Johdon tärkeä rooli on priorisoinnin lisäksi innostaa, oivalluttaa ja mahdollistaa. Ohjata laivaa kohti parempaa tulevaisuutta. Tähän tarvitaan suunnitelmallista strategista viestintää ja vuorovaikutusta.
Let me help help with that! Laita viestiä niin käydään kahvilla ja sparraillaan aiheesta.