Organisaatioiden tulee osata soveltaa kevään koronaoppeja – riskinä kangistuminen rutiineihin 

Keväällä sopeutuminen kaikkia yhdistävään uhkaan tapahtui odottamattomalla nopeudella, mutta nyt joustavuus ja poikkeusolojen vaatima kärsivällisyys ovat koetuksella. Koska arkemme rakentuu rutiinien varaan, vaatii yrityksen sopeutumiskyvystä ja herkkyydestä huolehtiminen jatkuvaa johtamista. 

Maaliskuussa olimme vapaassa pudotuksessa. Monella suunnalla vedettiin hätäjarrusta tietämättä, mitä edes seuraava viikko tuo tullessaan. Tämä yhteinen kokemus ja uhan tuntemattomuus yhdistivät meitä tavalla, joka antoi valmiuden sopeutua uuteen sekä muokata arkemme rutiineja lennossa. Varsinkin vuorovaikutuksen rutiinit niin työssä kuin vapaa-ajalla kävivät läpi massiivisen digitaalisen murroksen.

Muutostilanteissa tapahtuva rutiininen muokkaus on merkittävä hetki organisaatioille. Yksittäinen loikka ei vielä yksin ole pysyvän muutoksen takaaja, vaan uudet rutiinit tulee sulauttaa kulttuuriin. Kyky uusien toimintatapojen sujuvaan omaksumiseen on ratkaisevaa poikkeustilanteissa, mutta myös normaalissa ajassa. Uusien toimintatapojen juurruttaminen on avain parempien rutiinien kehittymiselle, mikä pitää yhteisön viereänä tuoden uusia oivalluksia ja siten kilpailuetua.

KPMG:n vuosittaisen CEO-tutkimuksen mukaan yli puolet johtajista Pohjoismaissa sanoo organisaatioidensa ottaneen yli vuoden harppauksen digitransformaatiossaan. Noin 90 prosenttia pohjoismaisista johtajista suunnitteli myös toimistotilojensa vähentämistä. Jotta jo saatuja kokemuksia voidaan soveltaa seuraavien korona-aaltojen aikana, on ihmisten rutiinien kannalta järisyttävien muutosten äärellä tehtyjen toimenpiteiden arviointi ja onnistumisen edellytysten tunnistaminen tärkeää. Johtaminen nouseekin muutoksen keskellä avainasemaan, kun tavoitteena on rakentaa strategista ketteryyttä.

Skenaariotyöstä apua yrityksen strategian ja toimenpiteiden kalibrointiin

Tekirin neuvonantaja Mikko Kosonen on nostanut strategisen ketteryyden kulmakiviksi strategisen herkkyyden, johdon yhtenäisyyden ja resurssijoustavuuden. Näistä resurssijoustavuus on konkreettinen ja helpommin mallinnettava toimenpide, mutta herkkyys ja yhtenäisyys edellyttävät johdolta laajempaa ajattelua sekä omien rutiinien haastamista. Toimitusketjujen ja kassavirran ohella on pystyttävä soveltamaan nykyistä tilannekuvaa tulevaisuuteen, sekä mitä opittiin viime aallosta. Johdon piirissä pitää pystyä muodostamaan useita yhteisesti jaettuja odotushorisontteja ymmärtäen niiden vaikutus organisaatioiden rutiineihin.

Yksi työkalu muutoksen tunnistamiseen, ennakointiin ja rutiinien muokkaamiseen on skenaariotyön soveltaminen johtamisessa. Tätä silmällä pitäen olemme Tekirillä rakentaneet tiiviin etätyöskentelynä toteutettavan Kompassi-harjoituksen, jossa liiketoiminnallisten lähtökohtien rinnalla huomioidaan niiden merkitystä rutiineille, kulttuurille sekä strategiaviestinnälle. Innostavan viestinnän merkitys johtamisen työkalun on korostunut tänä vuonna, kun samalla on taisteltava koronaväsymystä vastaan sekä luotava myönteistä tulevaisuuskuvaa ketteryyteen motivoimiseksi. Ilman strategian viestimistä liiketoiminnallinen ketteryys voi jäädä vain johtoryhmän tavoitteeksi.

Kun virtuaalinen vuorovaikutus on tullut jäädäkseen, tulee johdon suoran viestinnän keinoista pitää huolta. Koronan iskiessä monet kokeilivat ensi kertaa suoraa kokoa henkilöstölle puhumista ja tulokset olivat positiivisia. Mutta kun tilanne jatkuu, on johtamisen viestinnän rutinoitumisestakin pidettävä huolta. Kevään vapaassa pudotuksessa meihin saattoi purra Winston Churchillin kaltainen velvollisuusretoriikka verestä, hiestä ja kyyneleistä, mutta pimenevää syksyä kohden kuljettaessa äänen on muututtava kellossa.

Häiriöt, muutokset ja yllättävät tilanteet ovat Tekirin asiantuntijoiden leipälaji. Kompassi-työskentelyssä autamme yritystänne nopeasti kalibroimaan muutostilanteiden merkitystä ja tunnistamaan vaikuttavimpia toimenpiteitä, oli kyseessä sitten suunnan vakauttaminen tai kokonaan uudenlainen alku. Työ soveltuu myös uuden strategiakauden suunnittelun lähtökohdaksi.

Miten te aiotte syksyn aikana tehdä toimivaa strategiaviestintää ja kirkastaa yhteisen suunnan johdon sekä työntekijöiden parissa?


 Tekirin Kompassi-työskentely koostuu kolmesta tiiviistä etätyöpalaverista, joihin osallistuu yrityksen muutoksesta vastaava tiimi. Työpalavereissa tunnistetaan yrityksen toimintaympäristön muutokset ja peilataan niitä yrityksen strategiaan ja toimintamalliin, rakennetaan näiden pohjalta skenaarioita ja kootaan näkemys muutoksen viestinnällisestä johtamisesta. Tämän perusteella tunnistetaan uusi suunta ja tarvittavat toimenpiteet. Tarvittaessa Tekir tukee myös suunnitelmien toteuttamisessa.

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä

Ilari Leskelä
Viestintäkonsultti 


Tekir on paitsi maan luotetuin kriisiviestintätoimisto, myös asiakkaidensa kokonaisvaltainen kumppani strategisessa viestinnässä. Tekirin vahvuuksiin kuuluu yhteiskunnallisten ilmiöiden ja keskustelun vahva ymmärrys. Tekiriltä asiakkaat kuulevat sen mitä tarvitsevat, eivät vain sitä mitä he haluavat kuulla.

New call-to-action