Hyvä asiakas, rakas ystävä,
Terveisiä Tekiristä!
Juuri tänään haluan jakaa kanssasi muistoja ja muistikuvia Tekirin alkutaipaleelta. Teen sen sydän täynnä kiitollisuutta, koska Tekirin tähänastinen kaari on ollut mahdollista vain asiakkaiden luottamuksen ansiosta.
Mutta nyt siis 11 vuotta ajassa taaksepäin.
Mikään ei näyttänyt hyvältä kesällä 2008. Pankit kaatuivat, yritykset kaatuivat, ja luottamus oli romahtanut finanssikriisiin.
Kaksi yritystäni olivat kurjassa kunnossa. Tekir oli keskittynyt kotisiivoukseen ja lehtien kustantamiseen. Muut siivousyritykset kiersivät työantajavelvollisuuksiaan, minkä ehtivät. Kirjapainot odottivat laskujensa maksamista. Toinen yhtiö, Susamuru, teki televisio-ohjelmia, mutta sekään ei ollut kannattavaa.
Sitten puhelimeni soi.
”Asiakkaamme haluaa viestinnän konsultointia, mutta me olemme mainostoimisto”, ääni taivaasta sanoi puhelimessa. Enkelin sijasta toisessa päässä oli Jukka Kurttila, mainostoimisto Bob Helsingin pomo ja yksi perustajista.
”En ymmärrä mitään viestinnän konsultoinnista. Ja viestintäkonsultit ovat seuraava olomuoto alkulimasta ”, sanoin.
”Ei se mitään. Tule silti.”
Päätin vastata enkelille myönteisesti. Koska ei ollut mitään menetettävää. Koska en ollut vielä tätä kokeillut. Koska minua, täysin mediassa marinoitunutta ihmistä, kiinnosti asioiden toinen puoli. Ja koska halusin auttaa. Sitä olin tehnyt toimittajana, mediayritysten perustajana, suuren mediayrityksen johtajana, Kansainvälisen Punaisen Ristin delegaattina ja omien yritysteni vetäjänä. Viimeksi olin auttanut suomalaisia yrityksiä Turkin markkinoille.
Tekirin konsultointi syntyi kriisin keskelle, ja Tekir oli nopeasti myös auttaja ja osaaja kriiseissä. Sitä ennen olin kävellyt Akateemiseen Kirjakauppaan, sen toiseen kerrokseen, jossa oli yksi englanninkielinen kirja viestintäkonsultoinnista. Ostin sen, ja imuroin kaikki opit. Niillä pärjäsin pitkälle.
Seuraavana vuonna olimme jo tekemässä töitä monille hienoille ja suurille yrityksille. Kun yritys oli joutunut kriisiin, lähetin sähköpostin. Usein olin jo seuraavana aamuna tapaamassa toimitusjohtajaa.
En edelleenkään tiennyt (enkä tiedä vieläkään), mitä muut viestintätoimistot tekivät. Enkä halunnutkaan tietää, koska halusin tehdä kaiken omalla tavallani. Oikein tai väärin. Oma tapani oli mahdollisimman suora, äärimmäisen intohimoinen, rohkea ja totuudellinen. Me emme olleet tekemässä viestinnän takia, vaan siksi, että viestintä oli tapa toteuttaa yrityksen tavoitteita. Tekir ei palvellut asiakkaita, vaan se palvoi niitä. Palvominen vaati kuitenkin äärimmäistä rehellisyyttä. Emme hyväksyneet, emmekä hyväksy, muuta kuin totuuksia. Asiakkailta meille, ja meiltä asiakkaille.
Vuodet kuluivat. Kasvoimme ja vahvistuimme. Saimme joukkoihimme loistavia osaajia, jotka jakoivat myös periaatteemme. Laajensimme palveluitamme. Opimme uusia asioita tekemällä. Jos asiakkaamme halusivat jotakin uutta, vastasimme aina kyllä. Joskus otimme käsittämättömiä riskejä. Pieni vaaran tunne vain lisäsi intoamme. Joskus saimme turpiimme, mutta useimmiten onnistuimme. Jokainen uusi ja ennennäkemätön projekti vahvisti meitä. Aloimme varovasti uskoa itseemme.
Kun aloimme uskoa itseemme, muutkin uskoivat. Monet hienot tyypit halusivat tulla töihin Tekiriin. Otimme nuoria lahjakkuuksia sisään harjoittelijoina. Maksoimme harjoittelijoille kunnon palkkaa, tarjosimme niin vaativia hommia, että kukaan harjoittelija ei voinut edes kuvitella mitään sellaista. Ja lopulta yksi entinen harjoittelijamme Mikko Hämeenniemi nimitettiin ensin liiketoimintajohtajaksi ja myöhemmin toimitusjohtajaksi.
Loimme Tekiristä paikan, jossa oli hauska tehdä töitä, kehittyä, saada uusia ja varmasti vaikeita toimeksiantoja. Ja myös paikan, joissa tekirläiset kohtelevat toisiaan hyvin, arvostavat toistensa tekemistä ja viihtyvät. Ja siksi myös asiakkaamme viihtyvät yhteistyössä Tekirin kanssa. Ei, juuri mikään näistä asioista ei ollut minun ansiotani, vaan niiden kaikkien tekirläisten, jotka ovat yrityksessä työskennelleet.
Nyt olemme yksi Suomen suurimmista viestintätoimistoista.
Viime vuoden numeroilla olemme varmaankin neljänneksi suurin. Itse kutsumme itseämme viestinnän konsulttiyritykseksi. Ero ei ole suuri, mutta meille tärkeä. Tehtävämme on edelleen auttaa asiakkaitamme onnistumaan. Tehtävämme on puhua totta. Tehtävämme on etsiä uusia tapoja palvella ja palvoa asiakkaitamme. Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme olemaan askeleen edellä, ja siksi meidän on oltava itse kaksi askelta edellä.
Maailma on meille avoin. Itsenäisenä yrityksenä voimme tehdä mitä haluamme. Ja haluamme kasvaa, oppia uutta ja jättää jäljen maailmaan. Haluamme muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi asiakkaidemme kautta.
Ai niin. Siitä puhelusta on nyt toistakymmentä vuotta. Onneksi vastasin siihen. Ja se kirja? Se on yhä kunniapaikalla työhuoneessani.
Kiitän kaikkia asiakkaitamme, jotka ovat luottaneet meihin vuonna 2019! Luottamus on suuri kunnia ja etuoikeus, jonka otan nöyränä ja kiitollisena vastaan. Työmme jatkuu täyttä vauhtia, kun siirrymme 2020-luvulle. Teemme kaikkemme, jotta jokaisen asiakkaan toiminta kukoistaa ja kehittyy.
Haluamme olla jälleen askeleen edellä ja suuren luottamuksen arvoisia. Tämä koskee myös suuria asioita. Siksi olemme iloisia ja innoissamme siitä, että Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki aloittaa johtavana konsulttina Tekirissä tammikuussa. Sinin tehtävänä on kehittää meille uusia tuotteita, jotka liittyvät ilmastokysymyksiin ja vastuullisuuteen. Uskomme, että Sinin kokemuksella ja osaamisella on paljon annettavaa asiakkaillemme, jotka pohtivat ilmastonmuutoksen vaikutuksia omassa toiminnassaan ja toisaalta liiketoimintamahdollisuuksia, jotka ilmastonmuutoksen torjuminen luo monille yrityksille ja organisaatioille.
Hyvää joulun aikaa ja loistavaa alkavaa vuotta 2020.
PS. Tänäkin vuonna annamme joululahjan kahteen kohteeseen: Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastolle ja Helsingin seudun löytökissoille Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Löytökissoja tuemme, koska Tekir on saanut nimensä perheemme Tekir-kissalta, joka oli löytökissa Vantaan Pakkalasta. Tekir on turkkia, ja se tarkoittaa viirukasta kissaa.