Maaliskuun Politiikkaluotain – heikentyvässä koronatilanteessa kohti mahdollisia kuntavaaleja

Koronatilanteen hallinta ja tulevien kuntavaalien mahdollinen siirtäminen ohjaavat tulevien viikkojen poliittista keskustelua Suomessa. Nopeasti heikentyneen tautitilanteen ja merkittävästi kasvaneiden tartuntamäärien johdosta hallitus on joutunut toteamaan Suomen olevan jälleen poikkeusoloissa.  

Nähtäväksi jää, joutuuko hallitus turvautumaan myös valmiuslakiin ja esimerkiksi jonkinasteiseen ulkonaliikkumiskieltoon, mikäli jo maaliskuulle linjatuilla rajoitteilla ei saada tautitilannetta uudelleen hallintaan. Keskustelua luonnollisesti myös sävyttävät eri toimialoille määrätyt rajoitukset ja niiden vaikutukset elinkeinotoimintaan.  
 
Tautitilanteen hallinta on suorassa yhteydessä huhtikuun kuntavaaleihin. Keskustelu ja näkemykset vaalien mahdollisesta siirtämisestä esimerkiksi loppukesään tulevat entistä ajankohtaisemmaksi, mikäli viranomaiset eivät pysty varmistamaan äänestäjille ja vaalivirkailijoille turvallista toimintaympäristöä. Hallitus myönsi myös lisätalousarviossa määrärahoitusta turvalliseen äänestämiseen. Todennäköistä on kuitenkin, että vaalit käydään ajallaan, ellei tilanne muutu edelleen merkittävästi huonompaan suuntaan ja hallitus joudu ottamaan käyttöön hybridistrategian kolmatta tasoa.  
 
Puolueet, erityisesti suuremmat eduskuntapuolueet, pyrkivät täyttämään vaalilistojensa viimeisiä paikkoja vauhdilla ennen ehdokasasettelun sulkeutumista. Vaalikamppailun osalta erityisen mielenkiintoinen tilanne on käsillä Helsingissä, missä viimeisimmän kuntavaalikyselyn perusteella vihreät on noussut kaupungin suosituimmaksi puolueeksi ja Anni Sinnemäki ennakkosuosikiksi pormestarikilpailussa. Helsingin perinteinen valtapuolue kokoomus on kipuillut pitkään heikossa kannatustilassa ja joutuu nyt etsimään pikavauhdilla itselleen uutta pormestariehdokasta. Todennäköistä on, että kilpailu Helsingin suurimman puolueen asemasta tulee olemaan täpärä kokoomuksen ja vihreiden välillä.  
 
Kamppailu valtakunnallisesti on myös edelleen auki, ja politiikan seuraajilla onkin mielenkiintoisia viikkoja edessä ennen huhtikuista vaalipäivää. Todennäköistä on, että ainakin vaalien kolme suurinta puoluetta tulevat olemaan kohtuullisen lähellä toisiaan vaali-iltana. Lopullisella järjestyksellä ja puolueiden kannatusluvuilla tulee olemaan vaikutuksia hallituksen sisäiseen dynamiikkaan, sillä pian vaalien jälkeen Marinin hallituksella on puoliväliriihi edessään.  
 
Vaalituloksen kannalta yksi kiinnostavimpia kysymyksiä on myös se, mikä puolue löytää parhaiten uudet ja toimivimmat keinot viestiä ja kuulla äänestäjiä. Tekirin ladattava kuntavaaliopas kokoaa yhteen keskeisiä puheenaiheita tulevista kuntavaaleista. Kevään vaalitentit ovat tavanomaistakin tärkeämmässä asemassa koronatilanteen rajoittaessa puolueiden ja ehdokkaiden toimintamahdollisuuksia vaalikentillä. Mikäli organisaatiosi järjestää keväällä kiinnostavan kuntavaalitentin, vinkkaa siitä Politiikkaluotaimen toimitukseen osoitteeseen tekir@tekir.fi! 

MIKÄ POLITIIKKALUOTAIN?

Politiikkaluotain on Tekirin palvelu, joka luotaa politiikan sekä yhteiskunnan tapahtumia ja kokoaa ne kalenteriin. Politiikkaluotaimen avulla pysyt yhteiskunnan pulssilla!

Tilaa POLITIIKKALUOTAIMEN KALENTERI

Kaipaatko räätälöityjä analyysejä politiikan pelikentiltä tai tukea yhteiskunnalliseen keskusteluun? Vaikuttajaviestinnän asiantuntijamme ovat apunasi!