Helmi Rantala aloitti viestinnän harjoittelijana Tekirissä

Tekirin työyhteisö vahvistui uudella kollegalla. Viestinnän harjoittelija Helmi Rantala on turvallisuuspolitiikasta ja yhteiskunnallisesta viestinnästä kiinnostunut moniosaaja.

Helmi Rantala opiskelee maailmanpolitiikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Sivuaineopinnoissaan hän on perehtynyt kansainväliseen oikeuteen, turvallisuuspolitiikkaan ja sotilasstrategiaan.

Helmillä on vankkaa kokemusta julkisen sektorin viestinnästä, sisällöntuotannosta ja kriisisimulaatioista. Ennen Tekiriä hän on työskennellyt kolmessa ministeriössä, kansainvälisen teollisuusyrityksen viestintäosastolla ja freelance-toimittajana.

Helmi odottaa harjoittelulta eniten uuden oppimista.

– Toivon pääseväni mukaan erityisesti vaikuttajaviestinnän ja kriisiviestinnän projekteihin.

Tekirin harjoittelijoista suuri osa jatkaa harjoittelunsa päätyttyä osana porukkaamme. Niin on tehnyt aikoinaan muun muassa toimitusjohtajamme Mikko Hämeenniemi.

Tervetuloa Tekiriin, Helmi!