<< Takaisin

Saila Miettinen-Lähde neuvonantajaksi Tekiriin

Saila Miettinen-Lähde tuo Tekiriin vankkaa kokemusta rahoitusmarkkinoista, hallitustyöskentelystä ja teollisuudesta

”Odotan innolla työskentelyä Tekirin vahvojen asiantuntijoiden kanssa viestintään ja maineenhallintaan liittyvissä hankkeissa. Viestintä on koko urani ajan ollut tärkeä teema niin eri tehtävissä kuin eri toimialoillakin, ja uskon vahvasti viestinnän voimaan yhtenä liiketoiminnan keskeisimmistä osatekijöistä”, Saila Miettinen-Lähde kommentoi.

Miettinen-Lähde tulee työskentelemään Tekirissä erityisesti ylimmän johdon konsultoinnin parissa. Tekirin toimitusjohtaja Mikko Hämeenniemi kertoo Miettinen-Lähteen tuovan Tekirin asiakkaiden hyödyksi erityisesti pitkän kokemuksen tuomaa näkemystä.

”Saila on urallaan työskennellyt merkittävissä ylimmän johdon tehtävissä ja hallitusvastuissa. Tämän kokemuksen haluamme tarjota asiakkaidemme käyttöön, erityisesti näinä aikoina kun maailmantalouden- ja politiikan tilanne on epävarma ja sidosryhmien vaatimukset yritysten toiminnalle kasvavat entisestään. Saila tuntee ylimmän johdon työympäristön ja sen paineet, lisäksi hän on kokenut erityisesti rahoitusmarkkinoiden osaajana”, Hämeenniemi kommentoi.

Miettinen-Lähde tuntee myös hyvin Tekirille tutut toimialat.

”Suomalainen ja kansainvälinen teollisuus sekä energiaan ja kaivoksiin liittyvät toimialat ovat olleet Tekirin vahvuusalueita koko menestyksekkään historiamme ajan. Saila tuntee nämä toimialat ja on ollut mukana niiden erilaisissa vaiheissa pitkään. Olemme erittäin innoissamme saadessamme näin vahvaa kokemusta osaksi palveluitamme”, Hämeenniemi jatkaa.

Saila Miettinen-Lähteen työura kattaa johtotehtäviä muun muassa Carnegie-investointipankissa, F-Securessa, Talvivaarassa ja Endominesissa, jonka toimitusjohtajana hän toimi kevääseen 2019 asti. Lisäksi Miettinen-Lähde on toiminut muun muassa Rautaruukin ja Outokummun hallituksissa. Tekirin neuvonantajan tehtävän lisäksi Miettinen-Lähde työskentelee tällä hetkellä asianajotoimisto Fennon neuvonantajana sekä ylimmän johdon konsulttina oman yhtiönsä kautta.

 

Lisätietoja:

Mikko Hämeenniemi
Toimitusjohtaja, Tekir Oy
p. 044 292 1803
mikko@tekir.fi

Saila Miettinen-Lähde
Neuvonantaja, Tekir Oy
p. 040 548 3695
saila@tekir.fi