Toukokuun luotain – politiikkaa koronan varjossa

Hallitus nautti epidemian alkuaikana lähes saumattomasta keskinäisestä yhteistyöstä ja opposition tuesta. Nyt kuitenkin myös politiikka on palaamassa arkeen ja eduskunnan sekä valtioneuvoston toimintaan. Kertaa politiikan tuoreimmat ja tulevat käänteen Tekirin Politiikkaluotaimesta.

Koronaepidemian ensimmäinen aalto on sairastumistilastojen valossa myllertänyt Suomea odotettua vähemmän. Esimerkiksi sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on seurannut viime ajat THL:n positiivisimman ennusteen muutoskäyrää.

Toukokuun alussa hallitus keskustelee ja todennäköisesti päättää aloittaa rajoitusten vaiheittaisen purkamisen asiantuntijoiden suositusten mukaisesti. Tämä tuo varmasti lohtua myös kovia kolauksia saaneelle suomalaiselle elinkeinoelämälle.

Hallitus nautti epidemian alkuaikana lähes saumattomasta keskinäisestä yhteistyöstä ja opposition tuesta. Nyt kuitenkin myös politiikka on palaamassa arkeen ja eduskunnan sekä valtioneuvoston toimintaan. Viime aikoina puolueilla on ollut erimielisyyksiä etenkin kriisitukipaketeista. Nähtäväksi jää, hajautetaanko tukitoimia laajasti kaikille vakavista talousongelmista kärsiville toimialoille ja yrityksille vai rakennetaanko kohdennetumpaa kriisitukea.

Tuoreessa EVAn arvo- ja asennetutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisten luottamus hallitukseen ja eduskuntaan on huomattavassa kasvussa. Samoin viimeisimmissä puolueiden kannatusmittauksissa on näkynyt Euroopastakin tuttu trendi, jossa valtionhoitajapuolueiden, yleensä johtavan puolueen, kannatus on kasvanut merkittävästi kriisin aikana.

SDP on siirtynyt pitkästä aikaa mittausten piikkipaikalle ohi perussuomalaisten, ja keskustan kannatusluvut ovat nostaneet sen hallituksen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi. Oppositiossa sekä perussuomalaisten että kokoomuksen kannatus on ollut vahvassa laskusuunnassa. Kokoomus onkin pyrkinyt nostamaan profiiliaan erityisesti yritystukiasioiden hoidossa.

Kriisiajan ollessa vielä akuutisti päällä puolueet eivät suhtautune kannatusmittauksiin normaaliajasta tutulla vakavuudella, mutta mikäli kannatusluvut eivät kesällä tai sen jälkeen ole erityisemmin muuttuneet, on mahdollista nähdä uusia tarinankäänteitä puoluekokousten läheisyydessä.

MIKÄ POLITIIKKALUOTAIN?

Politiikkaluotain on Tekirin palvelu, joka luotaa politiikan sekä yhteiskunnan tapahtumia ja kokoaa ne kalenteriin. Politiikkaluotaimen avulla pysyt yhteiskunnan pulssilla!

Tutustu Politiikkaluotaimen kalenteriin ja tilaa se suoraan sähköpostiisi

Kaipaatko räätälöityjä analyysejä politiikan pelikentiltä tai tukea yhteiskunnalliseen keskusteluun? Vaikuttajaviestinnän asiantuntijamme ovat apunasi!