Timo Laaninen Tekirin neuvonantajaksi

Viestinnän konsulttiyritys Tekir panostaa entistä enemmän vaikuttajaviestintään. Keskustan entinen puoluesihteeri aloittaa neuvonantajana Tekirin vaativissa asiakasprojekteissa.

”Olen saanut osallistua eri rooleissa erityisesti yhteiskunnallisen viestinnän toteuttamiseen jo vuosikymmenten ajan. Tartun innolla mahdollisuuteen päästä soveltamaan näin kertynyttä osaamista ja kokemusta Tekirin tiimissä”, Timo Laaninen sanoo.

Tekirin toimitusjohtaja Mikko Hämeenniemen mukaan Laaninen tuo erinomaista poliittista ja yhteiskunnallista kokemusta sekä Tekirin nykyisten että tulevien asiakkaiden käyttöön.

“Laanisella on pitkä ja poikkeuksellinen ura suomalaisessa politiikassa. Timo on kuulunut Keskustan viimeaikaisen menestyksen tärkeimpiin tekijöihin. Nyt hän tuo tämän ainutlaatuisen strategisen osaamisen ja näkemyksen asiakkaidemme hyödyksi. Vaikuttajaviestinnän ja yhteiskunnallisen viestinnän merkitys toiminnassamme kasvaa koko ajan, joten Timo on arvokas lisä tiimiimme”, Mikko Hämeenniemi sanoo.

Timo Laanisella on takanaan pitkä ura sekä journalismissa että politiikan parissa. Laaninen työskenteli Suomenmaa-lehdessä sekä toimittajana että päätoimittajana. Politiikassa hän on työskennellyt mm. kolmen pääministerin erityisavustajana sekä viimeisimpänä Keskustan puoluesihteerinä kesään 2016 asti. Koulutukseltaan Timo Laaninen on hallintotieteen kandidaatti ja teologian ylioppilas.

Tekir on vaativaan maineenhallintaan erikoistunut viestinnän konsulttiyritys. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli yli 2,1 miljoonaa euroa. Yhtiössä on 24 työntekijää.