Nälkäpäivä herättää toimimaan

Jokavuotinen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys alkoi tänään. Punainen Risti kerää keräyksellään rahaa katastrofirahastoon, josta varoja voidaan ohjata aina sinne, missä hätä on suurin. Nälkäpäivää on vietetty 80-luvulta lähtien ja siitä on tullut kenties Suomen tunnetuin yksittäisen organisaation keräys, joka näkyy niin mediassa kuin suomalaisissa kouluissakin.

Nälkäpäivä on säilyttänyt asemansa osin muuntautumiskykynsä ansiosta. Tuttujen punaisten keräyslippaiden rinnalle on tullut digitaalisia lippaita ja tekstarilahjoituksia, joilla sekä näkyvyyttä että keräyksen vaikuttavuutta on onnistuttu parantamaan. SPR on myös saanut yritykset mukaan – hashtagillä #sprtakeover löytää Twitteristä yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat lahjoittaneet nettisivujensa etusivun kampanjan käyttöön. Yksi näistä monista yrityksistä on Tekir.

Olemme ylpeydellä mukana Nälkäpäivä-keräyksessä ja toivomme, että esimerkkimme saa muutkin yritykset toimimaan hyvän asian puolesta. Nälkäpäivä-keräykseen voi osallistua täällä.