Koronavirus tartutti epävarmuuden – mitä tilanne tarkoittaa viestinnän tekijöille?

Koronaviruksen hoitamisessa viestintä on kriittisessä roolissa. Kriisiviestinnän, sisäisen viestinnän ja sijoittajasuhteiden onnistunut hoitaminen edellyttää, että poikkeustilanteisiin on varauduttu.

Jos tiedotustilaisuudessa pöydän takana on kolme vakavailmeistä ylilääkäriä, on aihe harvoin positiivinen. Koronaviruksen leviämisestä ja viranomaisten toimenpiteistä on kerrottu tällä viikolla tiheään niin meillä Suomessa kuin maailmalla.

Etulinjassa viruksen hoitamisessa ja poikkeustilanteen viestinnässä ovat tietenkin viranomaiset, kuten THL ja sairaanhoitopiirit, mutta samalla tilanne vaikuttaa laajasti myös yrityksiin ja muihin organisaatioihin.

Poikkeustilanteeseen on syytä varautua

”Järjestelmämme toimii”, ovat poliitikot toistelleet tällä viikolla lähes yhdestä suusta. Toteamukseen on helppo yhtyä. Suomessa viranomaiset varautuvat laajasti erilaisiin poikkeustilanteisiin ja myös harjoittelevat niissä toimimista säännöllisesti. Niinpä koronavirukseen hoitaminen ja siihen liittynyt viestintä on ollut ammattimaista ja tarkoituksenmukaista.

Myös moni yritys on joutunut laatimaan varautumissuunnitelman poikkeustilanteen varalle. Kriisiviestintäsuunnitelman laatimisen, yhteisen harjoittelun ja riskien tunnistamisen sekä arvioinnin jälkeen organisaatio on tosipaikassa huomattavasti valmiimpi toimimaan. Koronavirus vaikuttaa suoraan esimerkiksi matkailu- ja liikennealan toimijoihin, kuten lentoyhtiöihin ja hotelleihin. Välillisesti tilanne vaikuttaa käytännössä kaikkiin.

Koronaviruksen aiheuttamat oireet eivät käytännössä eroa tavallisesta kausi-influenssasta. Siksi myös yritykset saattavat joutua nopeasti tilanteeseen, jossa työntekijän tai asiakkaan epäillään sairastuneen koronaan, kunnes huoli varmistuu aiheettomaksi. Varmistamattomien tietojen ja huhujen lietsomassa tilanteessa on tärkeätä, että organisaatio itse kertoo vain varmennettuja faktoja eikä omilla toimillaan pahenna tilannetta.

Sisäinen viestintä näkyy asiakkaalle

Koronavirus on jo vaikuttanut organisaatioiden sisäisiin toimintatapoihin lukuisin eri tavoin, matkustusohjeet ovat menneet uusiksi ja tuotantolaitokset eri puolilla maailmaa seisovat.

Sisäinen viestintä, tai työyhteisöviestintä, onkin avainroolissa, jotta organisaatio säilyy yhtenäisenä ja toimintakykyisenä poikkeustilanteen keskellä. Kriisi on myös viimeistään herättänyt monet siihen, että organisaation häiriöttömän toiminnan jatkuminen saattaa kriittisellä tavalla riippua yhteistyökumppaneista tai tavarantoimittajista. Sisäinen viestintä ei siten rajoitukaan pelkästään välittömän työyhteisön piiriin, vaan myös tärkeiden

kumppaneiden kanssa on viestittävä tiiviisti. Samalla organisaation yhtenäisyys ja sisäisen viestinnän onnistuminen heijastuu välittömästi ulospäin asiakkaille ja suurelle yleisölle.

Osa koronan vaikutuksista tulee organisaatioille viiveellä. Jossain kohtaa edessä voi olla lomautuksia tai jopa irtisanomisia tilanteeseen sopeutumiseksi. Yhteistoimintaneuvotteluihin mentäessä punnitaan myös, miten avoimesti johto on kertonut yrityksen taloudellisesta tilannekuvasta niitä edeltävänä aikana.

Sijoittajat inhoavat epävarmuutta

Lääke voi joskus olla rajumpi kuin itse tauti. Monet maat ovat tehneet näyttäviä ja järeitä toimia koronan leviämisen rajoittamiseksi, joiden seurauksena ihmisten ja yritysten arki on pysähtynyt. Lopputuloksena markkinoilla vallitsee perustavanlaatuinen epävarmuus siitä, kuinka pahasti talous lopulta yskii viruksen tartuttamana. Etelä-Suomessa ei lunta ole näkynyt, mutta pörsseissä on viime päivät lasketeltu pulkkamäkeä. Helmikuun viimeisestä viikosta uhkaa tulla synkin laskuviikko markkinoilla sitten finanssikriisin.

Sijoittajat eivät epävarmuudesta pidä, koska sille on hankala laskea hintalappua. Viheliäinen epävarmuus on myös viestittäväksi. Finnair joutui jo antamaan koronaviruksen johdosta tulosvaroituksen ja vastaavia ilmoituksia lienee useampia luvassa. Osa pörssiyrityksistä on myös koonnut sijoittajasivuilleen Q&A-materiaalin tilanteen oletetuista vaikutuksista liiketoimintaan.

Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan taida lopulta tietää, miten korona tulee taloutta ja yritysten liiketoimintaa vahingoittamaan. Viestintä ei koronavirusta maailmasta hävitä, mutta on avainroolissa tilanteen johtamisessa ja seurausten hoitamisessa.

 
Vaativan maineenhallinnan ja viestinnällisen vaikuttamisen strategisena asiantuntijana autamme varautumaan mahdolliseen keskusteluun tai toimenpiteisiin. Jos kaipaat apuja viestinnän kanssa, niin otathan meihin yhteyttä!
Tuukka Hetemäki