Joulukuun Politiikkaluotain: Budjettikeskustelut ja työllisyystoimet pöydällä vielä ennen istuntotaukoa

Vuosi alkaa kääntyä hiljalleen kohti loppua, mutta viimeisen reilun kuukauden aikana ehtii vielä tapahtua paljon niin kotimaan kentillä kuin myös kansainvälisissä kysymyksissä. Joulukuussa kannattaa erityisesti seurata eduskunnan budjettikeskustelua, Britannian EU-eron ratkaisun hetkiä sekä USA:n presidentinvaalituloksen jälkiselvittelyä.

Hallitus lähetti elokuun budjettiriihestä osan työllisyyskysymyksistä työmarkkinapöytään. Työmarkkinaosapuolet saivat tehtäväkseen etsiä ratkaisuja yli 55-vuotiaiden työllisyyden kohentamiseksi, ja työllisyyttä parantavia toimia pitäisi löytää niin paljon, että niillä saadaan yhteensä 10 000 työllistä lisää. Järjestöjen tavoitteena oli ilmoittaa päätöksistään maanantaina 30.11. Jos osapuolet eivät ole päässeet yksimielisyyteen keinoista, hallitus on ilmoittanut tekevänsä päätökset itsenäisesti.

Eduskunta jatkaa joulukuussa budjetin käsittelyä, ja budjetti hyväksytään viimeisillä työskentelyviikoilla ennen istuntotaukoa. Suuria muutoksia budjettikäsittelyssä ei ole odotettavissa.

Joulun jälkeen hallitus ja eduskunta alkavat siirtyä kohti vaalikevättä. Maalis-huhtikuussa on odotettavissa kehysriihi, jossa määritetään talouden reunaehdot tuleville vuosille. Aiemmin ennakoitiin, että kevään 2021 kehysriihi olisi ensimmäinen riihi, jossa palataan kehyskuriin, mutta pandemiatilanteen venyessä leikkauksia ja menojen supistamisia ei todennäköisesti olla valmiita tekemään ainakaan isossa mittakaavassa.

Keväällä on odotettavissa myös hallituksen puolivälitarkastelu, jossa arvioidaan mennyttä kautta ja suunnitellaan jälkimmäisen puolikkaan politiikkatoimia. Hallitusohjelma on laaja ja sidottu monilta osin nousevaan työllisyysasteeseen. Koronapandemia on muuttanut tilannetta radikaalisti ja on selvää, että hallitusohjelmaa ei voida koko laajuudessaan toteuttaa. Uusia hallitusneuvotteluja ei liene tiedossa, mutta entistä tärkeämpää on pyrkiä varmistamaan se, että omalle toimialalle tärkeät uudistukset toteutuvat.

Kansainvälisillä kentillä tiedossa on niin ikään suuria muutoksia, kun Britannian EU-eron siirtymäkausi päättyy vuoden lopussa. Jos kaikista eroon liittyvistä sopimuksista ei päästä yksimielisyyteen määräajan umpeutuessa, joillakin aloilla saatetaan pudota sopimuksettomaan tilaan. Valta vaihtuu myös Yhdysvalloissa ensi tammikuussa, kun Joe Biden vannoo presidentinvalan 20. tammikuuta.

MIKÄ POLITIIKKALUOTAIN?

Politiikkaluotain on Tekirin palvelu, joka luotaa politiikan sekä yhteiskunnan tapahtumia ja kokoaa ne kalenteriin. Politiikkaluotaimen avulla pysyt yhteiskunnan pulssilla!

Tilaa POLITIIKKALUOTAIMEN KALENTERI

Kaipaatko räätälöityjä analyysejä politiikan pelikentiltä tai tukea yhteiskunnalliseen keskusteluun? Vaikuttajaviestinnän asiantuntijamme ovat apunasi!