Politiikkaluotain: Venäjä määritti vaaliteemat ensi kevään eduskuntavaaleihin

Alkuvuodesta alkanut sota Ukrainassa muutti politiikan prioriteetit vielä kerran tämän vaalikauden aikana. Suomen reagointi oli nopeaa ja virallinen hakupaperi Nato-jäseneksi jätettiin vauhdikkaalla aikataululla. Kesän kuluessa ja sodan pitkittyessä katseet kääntyivät orastavaan energiakriisiin. Sota Ukrainassa on tiivistänyt hallituksen rivejä eikä esimerkiksi bilekohun keskelle päätyneen pääministeri Marinin asema ole horjunut.

Kotimaan kamaralla puolueet ovat kääntäneet laivansa kurssin kohti eduskuntavaaleja viimeistään kesän yllätyksettömien puoluekokousten jälkeen. Ensimmäisiä ehdokkaita on jo julkaistu. Lisäksi puolueiden ohjelmatyö vaaleja silmällä pitäen jatkuu läpi syksyn huipentuen vaaliohjelmien julkistuksiin alkuvuodesta. Ratkaisevat vaikuttamisen hetket ovat siis käsillä nyt.

Tekirin neuvonantajat ovat olleet mukana laatimassa luotainta. Eeva Ahdekivi, Pekka Toveri ja Jarno Limnéll avaavat tulevia näkymiä kukin omalta erikoistumisalaltaan käsin.

Mukana on tuttuun tapaan politiikan tärkeimpiä päivämääriä aina maaliskuulle asti.

Seuraava politiikkaluotain julkaistaan keväällä. Tuolloin otamme tarkkaan syyniin huhtikuun eduskuntavaalit. 

Tässä välissä kannattaa olla yhteydessä Tekirin asiantuntijoihin ja kysyä, miten me voisimme auttaa juuri sinun organisaatiotasi matkalla kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. 

Mukavia lukuhetkiä!

Politiikkaluotain on Tekirin palvelu, joka luotaa politiikan sekä yhteiskunnan tapahtumia ja kokoaa ne kalenteriin. Politiikkaluotaimen avulla pysyt yhteiskunnan pulssilla! Tilaa Politiikkaluotain täältä