Poikkeusajan koulimissa yrityksissä tarvitaan edelleen varautumista mainekriiseihin

”Iloinen 20-luku” ei toistaiseksi ole oikein ollut nimensä veroinen. Kulkutauti, sota ja energiakriisi – yhteiskunnan poikkeustila on heijastunut myös yrityksiin. Monella työpaikalla on jouduttu viestimään poikkeuksellisilla tavoilla, niin ulkoisille sidosryhmille kuin erityisesti työyhteisön sisällä.

Toimintaympäristön rajut muutokset ovat laittaneet organisaatiot koville. Osassa yrityksistä saattaa jopa olla tunne, että viimeiset vuodet ovat kuluneet jatkuvan kriisiviestinnän merkeissä.

Korona-aika ja sota Euroopassa ovat varmasti koulineet yrityksiä ja kasvattaneet osaamista poikkeuksellisissa olosuhteissa toimimiseen. Samalla on hyvä tiedostaa, että koko ympäröivää yhteiskuntaa moukaroiva kriisi on tyypillisesti varsin erilainen tilanne kuin mainekriisi, jossa yhden yrityksen toiminnan vastuullisuus kyseenalaistetaan. Mainekriisissä ei voi vedota ylivoimaisiin olosuhteisiin eikä siirtää viestintävastuuta esimerkiksi toimialajärjestölle. Poikkeustilaviestintä, jota moni organisaatio on tehnyt kuukausia, jopa vuosia, on lopulta luonteeltaan erilaista kuin kriisiviestintä, jossa esimerkiksi aikapaine ja sidosryhmien esittämät vaatimukset ovat tyypillisesti monta kertaluokkaa ankarampia.

Toimintaympäristön raju poikkeustila toki saattaa ajaa myös yksittäisiä organisaatioita mainekriisiin, kuten koronarajoitusten, Venäjän hyökkäyssodan ja sen mukanaan tuoman energiakriisin aikana on huomattu.

Yritysten on siksi tärkeää luodata niin omaa toimintaansa kuin ympäröivää maailmaa ja pyrkiä tunnistamaan mahdolliset kriisien aiheet ennalta. Riskikartoituksen ohella on tärkeää laatia ennakkoon suuntaviivat poikkeuksellisiin tilanteisiin, esimerkiksi vastuut ja toimintaohjeet sisältävä kriisiviestintäsuunnitelma. Lisäksi kriisissä toimimista on tärkeää harjoitella.

Esimerkiksi osakesijoitusten yhteydessä usein muistutetaan, että mennyt kehitys ei ole tae tulevasta. Maailman meno näyttää kuitenkin siltä, että jatkossakin saattaa olla tiedossa tuulisia aikoja. Varautumisen tärkeys korostuu jatkuvasti.

Tuukka Hetemäki
Johtava konsultti, kriisiviestintä ja varautuminen

Kirjoittaja työskentelee Tekirillä kriisiviestinnän ja varautumisen konsultoinnin parissa. Tekirin asiantuntijat kirjoittavat säännöllisesti katsauksia ajankohtaisiin aiheisiin.  Tuukan ja muiden viestinnän ammattilaistemme teksteihin voit tutustua lisää täällä. 

Haluatko kuulla aiheesta lisää?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme täällä.

Artikkeli on aiemmin julkaistu Directors Insitutes’ Finland -verkkosivulla Kumppaniblogi-postauksena 21.02.2023