Enni Saikkonen ja Mari Kröger aloittivat Tekirissä

Tekirin työyhteisö kasvoi kahdella uudella osaajalla. Viestintäkonsultti Enni Saikkonen ja vaikuttajaviestinnän suunnittelija Mari Kröger aloittivat Tekirissä huhtikuun alussa.  

Enni Saikkonen on monipuolinen median, kriisiviestinnän ja vastuullisuustyön asiantuntija. Hänellä on kansainvälistä kokemusta niin edunvalvontatoimistosta Brysselistä, Suomen Pariisin-suurlähetystöstä kuin ranskalaiselta viinitilaltakin.

Enni on työskennellyt Tekirissä jo aiemmin, keväästä 2017 tammikuuhun 2019.

– Tekirin mahtava työyhteisö, kehittymismahdollisuudet ja kiinnostavat asiakasprojektit houkuttelivat minut takaisin. On hienoa olla taas mukana tiimissä, Enni kertoo.

Ennin mukana Tekiriin palaa myös ensimmäinen nelijalkainen työkaverimme, toimistokoira Föri.

Suomen kielen maisteri Mari Kröger tuo Tekiriin lisää vaikuttajaviestinnän osaamista. Marilla on runsaasti kokemusta politiikan ja vaikuttamisen kentältä. Hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi eduskuntaryhmän poliittisena sihteerinä ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:ssä.

Mari on laaja-alainen viestinnän ammattilainen, jolla on asiantuntemusta erityisesti koulutuspolitiikasta, osaamisen kehittämisestä ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kampanjoista.

Olemme iloisia siitä, että voimme kasvattaa tiimiämme poikkeusajoista huolimatta. Tervetuloa Tekiriin, Enni ja Mari!

Enni Saikkonen ja Mari Kröger