Alkuvuoden kohut sen viimeistään näyttivät: omistaja ajaa yrityksiä mainekriiseihin

Ruotsalaisten pörssiyritysten osavuosikatsauksia harvemmin luetaan Suomessa kovin tarkkaan. Attendo lienee säännön vahvistama poikkeus, sillä sen ensimmäistä vuosineljännestä käsittelevä raportti sai kohtuullisen laajaa huomiota. Uutisointi ei tosin tainnut olla sellaista, mikä erityisemmin parantaisi tunnelmaa niissä kunnantalojen neuvotteluhuoneissa, joissa hoivasopimuksista keskustellaan.

Attendo esimerkiksi kertoi aikovansa laittaa kunnat ”kompensoimaan” hoivakotiensa laatupanostukset, kunhan sopimukset ovat umpeutuneet. Yhtiö myös toteaa, että kuntien omiin hoivakoteihin ei juuri ole valvontakäyntejä tehty, lupaprosessitkin ovat niille erilaiset.

Kokonaisuudesta välittyy vaikutelma, että halutaan kertoa – jos ei kuitenkaan sanoa – hoiva-alan laatuongelmien olevan samanlaisia yksityisellä ja julkisella puolella. Silti yksityisten yksikköjen ongelmat saavat paljon laajempaa ja kriittisempää huomiota.

Attendon sijoittajaviestinnästä välittyvä turhautuminen ei taida saada kovin laajaa sympatiaa osakseen Suomenlahden tällä puolen. Vai kuinka paljon itseäsi lepyttäisi työterveyshuollon viestintä, jossa annettaisiin ymmärtää, että ”tehdään niitä vääriä diagnooseja myös julkisissa terveyskeskuksissa”?

Kun on kyse hoivasta ja terveydestä, ihmiset ovat vielä erityisen herkkiä yhtiöiden tavalle viestiä. Moni kokee voitontavoittelun näillä toimialoilla ylipäätään tuomittavaksi. Siksi pääomasijoittajien yhtiöt ja pörssiyritykset ovat lähtökohtaisesti toimintansa ja viestintänsä osalta tarkkailuluokalla.

Tilannetta usein pahentaa, että harva omistaja haluaa tai vaivaantuu tekemään itseään tunnetuksi. Kovin moni tuskin esimerkiksi vieläkään tietää, kuka Esperi Caren pääomistaja on. Se, mitä emme tunne, on usein sellaista, jota tapaamme epäillä. (Esperin omistavat brittiläinen Intermediate Capital Group, Ilmarinen ja toimiva johto.)

Pörssiyritys puolestaan on pakotettu avoimuuteen, vähintään omistajiaan kohtaan. Sijoittajaviestinnän kieli ei kuitenkaan aina ole omiaan herättämään luottamusta suuren yleisön keskuudessa. Arvoistaan pitäisi olla valmis maksamaan, mutta omistajille halutaan kertoa, kuka sen lopulta kompensoi.

Monissa organisaatioissa, joissa omistaja hakee äärimmäistä tehokkuutta, viestinnän kaltaisen, tukifunktioksi usein mielletyn hääräämisen resurssit on vielä viritetty melko niukoiksi. Juuri näissä yrityksissä kuitenkin mainekriisi on todennäköinen.

Silloin saattaa kuitenkin tulla säästäneeksi väärässä paikassa. Esimerkiksi Attendo varoitti juuri äskettäin alkuvuoden tuloksestaan ja kertoi yhdeksi syyksi, että Suomen yksiköihin on ollut hankalaa saada niin henkilökuntaa kuin asukkaitakaan.

Kurssi syöksyi parikymmentä prosenttia. Maineen hinta on harvoin ollut omistajille näin konkreettinen.

P.S. Jos haluat itse kuulla kriisiviestinnästä lisää, Tekir järjestää 5.9. kriisiviestinnän koulutuksen, jossa Harri Saukkomaa ja Pekka Sauri kertovat, miten kriisiviestinnän hallitun kaaoksen kanssa voi elää. Lisäksi ohjelmaan kuuluu kriisiviestintäsimulaatio, jossa osallistujat pääsevät harjoittelemaan päätöksentekoa ja viestintää kuvitteellisen mainekriisin keskellä. Lisätiedot täältä.