Viestinnän harjoittelu Tekirissä – Mitä opin?

Tekirin viestinnän harjoittelijoina toimineet Markus Vierumäki ja Marianna Kasi kertovat, mitä harjoittelusta jäi käteen ja minkälaisista taidoista harjoittelussa oli eniten hyötyä.

”Ei kahta samanlaista työpäivää”

Kasvokuvassa viestinnän harjoittelija Markus Vierumäki

1. Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Markus Vierumäki, Lahdesta muutama hetki sitten Helsinkiin muuttanut viestinnän (tuleva) moniosaaja. Aiemmin olen toiminut monipuolisesti erilaisissa järjestökentän tehtävissä niin edunvalvonnan kuin politiikankin saralla. Vapaa-ajalla harrastan kuntapolitiikkaa kotikaupungissani.

2. Mitä olet oppinut harjoittelun aikana?

Työ viestinnän parissa on erittäin monipuolista, eikä kahta samanlaista työpäivää ole eteen sattunut. Olen oppinut paljon harjoittelujakson aikana, mutta projektit asiakkaiden sisäisen viestinnän kehittämisen parissa ovat olleet erityisen mielenkiintoisia ja opettavaisia.

3. Mistä taidoista on ollut eniten hyötyä?

Kokonaiskuvan hahmottaminen auttaa vaikuttavan viestinnän suunnittelussa. Tekirin projekteissa pääsee usein soveltamaan myös aiempaa tai muualta hankittua osaamista.

4. Päräyttävin saavutuksesi elämässäsi?

Päräyttävin saavutus odottaa vielä tulevaisuudessa, mutta päräyttävin viimeaikainen tapahtuma oli ehdottomasti Tekiriin pääseminen. Osaamispääomaa viestinnästä oli toki kertynyt jo jonkin verran, mutta Tekirissä olen päässyt haastamaan itseäni heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Uuden oppiminen on aina päräyttävää!

5. Terveisesi seuraaville harjoittelijoille

Ota kaikki irti harjoittelujaksosta! Tekir tarjoaa erinomaisen näköalapaikan viestintätoimiston arkeen.

”Tärkeintä on tiedon nopea omaksuminen ja opitun soveltaminen”

1. Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Marianna Kasi, ja Tekirin harjoittelun ohella opiskelen globaalin politiikan ja viestinnän maisteriksi Helsingin yliopistossa. Ennen Tekiriä olen päässyt viestimään edunvalvontajärjestössä, ministeriössä ja energia-alan pörssiyhtiössä.

2. Mitä olet oppinut harjoittelusi aikana?

Työ viestintätoimistossa on todella monipuolista. Eniten koen oppineeni mediavalmennuksista, vaikuttamisesta ja kriisiviestinnästä. Käytännön oppia on tullut useilta erilaisilta toimialoilta, ja on ollut ilo huomata, että jokaisesta aiemmasta työkokemuksesta on ollut hyötyä tässä harjoittelussa.

3. Mistä taidoista on ollut eniten hyötyä?

Tärkeimpiä taitoja ovat olleet tiedon nopea omaksuminen ja opitun soveltaminen erilaisissa tilanteissa. Lisäksi ripaus improvisaatiotaitoja on hyvä olla matkassa vaihtelevissa projekteissa.

4. Päräyttävin saavutuksesi elämässäsi?

Päräyttävimpiä ovat olleet kokemukset, joissa on päässyt testaamaan henkistä kanttia ja ylittämään omat odotukset. Ensimmäisenä tulee mieleen vaellus 5,5 kilometrin korkeuteen Himalajalla ja kirja yrittäjyydestä, joka julkaistiin marraskuussa 2018. Toisinaan myös aamukahvin sihtaaminen pöydän sijasta kuppiin on aika päräyttävää.

5. Terveisesi Tekirin seuraaville harjoittelijoille

Ole rohkeasti utelias – Tekirissä on rajattomat mahdollisuudet oppia uutta kuuntelemalla ja keskustelemalla. Muista, että maailmassa riittää ääntä, mutta myös introverttius on erinomainen vahvuus viestintätoimiston arjessa. Erilaisia energioita varten täällä kehitetään jatkuvasti uusia ratkaisuja ja työtapoja!