Uuden edessä tarvitaan rohkeutta toimia

Tekirin toimitusjohtajana elokuussa aloittanut Riikka Kouhi pohtii pandemian murroskohdan merkitystä viestinnälle. Jotta organisaatio ei jää paikalleen, asioita on uskallettava katsoa kauempaa. 
 
Tätä kirjoittaessani on ensimmäinen päivä, kun toimistomme on taas käytössä ilman rajoituksia. Koko kuluneen puolitoista vuotta ovet ovat pysyneet auki, mutta teimme – osin omasta tahdostamme, osin suositusten ohjailemina – tiukat säännöt sille, kuinka moni saattoi olla paikalla yhtä aikaa ja miten tiloja ylipäänsä oli mahdollista käyttää.  
  
Kuinka hyvä olikaan, että emme maaliskuussa 2020 tienneet, miten pitkäksi aikaa arkemme muuttuu. Itse muistan ajatelleeni, että kesäkuussa varmaan jo helpottaa – tai viimeistään kesän jälkeen. Kesän 2020.   
  
Turha lienee listata, mikä kaikki meni uusiksi. Eikä kenellekään liene yllätys, että muutokset eivät kaikki olleet huonoja. Uusien digityökalujen ja -toimintatapojen käyttöönoton jättiloikka yhtenä isoimpana muutoksena hyvään. 

Voi kuitenkin pohtia, miksi tarvittiin pandemia siirtymän aikaansaamiseen. Miksi meillä niin yksilöinä kuin organisaatioina on niin vahva taipumus pysyä tutussa ja totutussa, vaikka tarve muutokselle olisi selkeä? Arjen tekemisessä metsää on usein vaikea nähdä puilta. Tarvittiin koko maailmaa mullistanut kriisi, jotta monissa organisaatioissa tekeminen kokonaisuudessaan muuttui pakon edessä.  
  
Monet ovat nyt uuden äärellä esimerkiksi työnteon hybridimallin kanssa. Toimivatko aiemmat tavat viestiä työyhteisön kanssa vai pitäisikö linjauksia päivittää? Jossain mietityttää kyky ja valmius reagoida äkillisiin tilanteisiin; mitä muuta nurkan takana vaanii, kun vain kovin harva oli aidosti osannut varautua pandemiaan.  Ylipäänsä tässäkin murroskohdassa on taas hyvä hetki tarkastella koko metsää, ei vain puita. Miten esimerkiksi yhä vahvemmin keskusteluun nousevat vastuullisuuden vaatimukset saadaan näkyviin – niin faktisina vastuullisuuden tekoina kuin niistä viestimisenä.  
  
Jotta vanhan tutun pikkuhiljaa lämpiävässä vedessä köllöttelevän sammakon kohtalon voi välttää, pitää pystyä tarkastelemaan itseään ja toimintaansa ulkopuolisen silmin, säännöllisesti ja riittävän kriittisesti. Arjen keskellä helpommin sanottu kuin tehty. Apua on kuitenkin tarjolla, ilman mittavia projekteja.  
 
Uuden edessä tarvitaan ratkaisuja ja rohkeutta toimia. Asiantuntijoillemme voi varata matalalla kynnyksellä keskusteluajan – etänä tai läsnä. Lupaamme kertoa brutaalin totuudellisesti miltä organisaationne viestintä näyttää ulkopuolisen silmin. Tarjoamme analyysimme ja käytännön vinkkejä. Sinun tehtäväksesi jää päättää, haluatko tarttua näkemykseen. 
  
Tavattaisiinko?  Tutustu asiantuntijoihimme ja ota yhteyttä täällä.
 
 
Riikka Kouhi
 
Toimitusjohtaja 

+358 40 558 2385

riikka@tekir.fi