Usko jumalaan on suomalaisille tärkeämpää kuin seksi ja kokoomuslaisia pidetään muiden puolueiden äänestäjiä ahneempina – tuore tutkimus kertoo, mikä elämässä on tärkeää

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisille kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä ovat hyvä mielenterveys (70 %), hyvä fyysinen terveys (66 %) ja turvallisuus (65 %). Tekir selvitti suomalaisille tärkeimpiä asioita ja sitä, mikä tässä ajassa nähdään ahneutena. 

Naisille läheiset ystävyyssuhteet (59 %) ovat tärkeämpiä kuin oma puoliso (49 %). Miehillä taas ystävien merkitys (43 %) on vähäisempi kuin oman puolison (56 %). Sosiaalisten suhteiden lisäksi vapaus on aivan keskeistä (57 %), ja yhdenvertaisuus, demokratia ja hyvinvointivaltio ovat tärkeimpiä lähes puolelle suomalaisista. 
  

Muita parempi tulotaso, laajat sosiaaliset piirit ja vaikutusvalta eivät nouse suomalaisten elämässä tärkeysasteikolla kovin korkealle. Vain neljännes suomalaisista pitää muiden kanssa samalla tasolla olevia tuloja tärkeimpänä. Hännille jäävät myös uskontoon ja hengellisyyteen liittyvät aiheet. 
  

“Maineen ammattilaisina meidän on ymmärrettävä, mikä on suomalaisille tärkeää ja mitä taas toisaalta pidetään ahneena. Tänä päivänä tärkeinä asioina ja toisaalta ahneutena pidetään todennäköisesti hyvin eri asioita kuin vain muutama vuosi sitten. Täytyy tietää, mikä ärsyttää ja heikentää yleisön luottamusta – eli missä seuraavan kohun ydin voi piillä”, Tekirin toimitusjohtaja Riikka Kouhi sanoo. 
 
Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Verian, ja kyselyyn vastasi 1041 suomalaista 7. ja 13.6. välisenä aikana. Tutkimuksen kohderyhmän muodosti 18 vuotta täyttänyt väestö manner-Suomessa. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä. 

TALOUS ON SUOMALAISTEN YKKÖSTEEMA MYÖS AHNEUDESSA – ETENKIN JOS RAHAA ON PALJON 

Talous, työ ja tunteet korostuvat, kun suomalaisilta kysytään, mikä on ahneutta tai kuka on ahne. Talousrikoksen tekeminen on ahneuden huippu – 77 % suomalaisista pitää talousrikoksen ja 48 % jonkin muun rikoksen tekemistä ahneutena. Myös tuhlaaminen (43 %), ylivelkaantuminen (32 %), verosuunnittelu (21 %) ja saituus (20 %) ovat kärkisijoilla ahneutena pidettyjen asioiden listalla. 
 
”Tässä mediaympäristössä ja politiikan virrassa yleisö ja äänestäjät tarttuvat niihin asioihin, joita he kokevat itselleen merkityksellisiksi. On ymmärrettävää, että tässä hetkessä talouden teemat korostuvat. Ajasta kertoo myös se, että yli puolet suomalaista pitää ympäristön turmelemista ahneutena”, Kouhi jatkaa. 
 
Raha ja työ ovat elämän tärkeimpien asioiden joukossa noin neljännekselle suomalaisista (26 % ja 28 %), ja samankokoinen joukko pitää työstä kieltäytyjiä ahneina. Ahneimpina suomalaiset pitävät pröystäilijöitä (52 %), superrikkaita (46 %) ja kansainvälisiä suuryrityksiä (44 %). Rikolliset ja poliitikot havittelevat kärkipaikkaa rinta rinnan (44 % ja 43 %). 

MAASEUDULLA ASUVA PITÄÄ AHNEINA VEROTTAJAA JA RUOKAKAUPPAKETJUJA, MIEHET VASEMMISTOLAISIA JA NUORET PETTÄJIÄ 

Maaseudulla ahneina pidetään somevaikuttajia (44 %), ruokakauppaketjuja (34 %) ja verottajaa (29 %). Pääkaupunkiseudulla korostuu asuntosijoittajien (26 %) pitäminen ahneina, Etelä-Suomessa julkinen sektori (22 %). Neljännes pohjoissuomalaisista pitää helsinkiläisiä ahneina.  
 
Kaikista puolueryhmistä eniten ahneena pidetään kokoomuslaisia. Yli kolmannes (34 %) pitää kokoomuslaisia ahneina. Muut hallituspuolueet seuraavat perässä – perussuomalaisia piti ahneina neljännes, RKP:n äänestäjiä vajaa kuudennes ja kristillisiä 12 % suomalaisista. Miehet (22 %) pitävät vasemmistolaisia enemmän ahneena kuin naiset (10 %). 
 
Kumppanin pettämistä pitävät ahneutena 64 % alle 30-vuotiaista ja kolmekymppisistä 55 %. Heitä vanhemmat ikäluokat eivät näe pettämistä ahneutena samoissa määrin. Yli 70-vuotiaista viidennes pitää vapaaehtoista lapsettomuutta ahneutena ja kolmannes (29 %) saituutta. Keski-ikäisten vastauksissa korostuvat konsultit, johtajat ja vakuutusyhtiöt (37 %) ja hieman vanhemmilla hoivayritykset (32 %) ja yksityinen terveydenhuolto (26 %). 
 
Tutkimuksen mukaan usko jumalaan (22 %) on suomalaisille elämässä tärkeämpää kuin seksi (21 %). Uskon edelle kiilaavat kuitenkin tärkeysjärjestyksessä mm. raha, lemmikit ja työ. 
 
Onko Suomi hylännyt Jumalan lopullisesti? Elämän merkityksellisimmistä asioista keskustellaan myös Tekirin SuomiAreena-ohjelmassa 26.6. klo 14–14:45 Raatihuoneenpuiston lavalla ja MTV Katsomossa. Uskoa ja elämää pohtivat toimittaja Tuomas Enbuske, kirkkoherra Kari Kanala, Alfa-TV:n Hannu Haukka, muusikko ja kirjailija Linda-Maria Raninen, kirkkokunnan perustaja Patrick Tiainen sekä toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren. Keskustelun juontaa Tekirin perustaja Harri Saukkomaa. 

Lisätietoja:

Riikka Kouhi 
toimitusjohtaja, Tekir 
riikka@tekir.fi 
040 558 2385