Yrityskauppaviestintä on paljon enemmän kuin julkistuksen tiedote

Viestintä on olennainen osa onnistunutta transaktiota. Strategisesti johdettu ja taidolla toteutettu viestintä tukee yrityskaupan liiketoiminnallisia tavoitteita ja varmistaa, että keskeisten sidosryhmien luottamus säilyy läpi koko prosessin, aina suunnitteluvaiheesta integraatioon ja yhdistymisen jälkeiseen aikaan.

Hyvin suunniteltu yrityskauppaviestintä ei ole vain reaktiivista tiedottamista, vaan aktiivinen osa muutoksen johtamista. Viestinnällä rakennetaan yhteistä suuntaa, sitoutetaan henkilöstöä, hallitaan odotuksia ja tuetaan organisaation siirtymää uuteen omistukseen tai rakenteeseen.

Vastaavasti puolivillainen viestintä tai sen puute voi murentaa luottamusta, syödä kaupan arvoa ja pahimmillaan johtaa koko yrityskaupan kariutumiseen.

Sidosryhmäymmärrys on onnistumisen edellytys

Yrityskauppa on monivaiheinen prosessi, joka vaikuttaa moniin eri sidosryhmiin. Eri sidosryhmien tarpeet ja odotukset on kartoitettava huolellisesti jo suunnitteluvaiheessa. Työntekijät, asiakkaat, sijoittajat, media, päättäjät ja viranomaiset ovat kukin kiinnostuneita eri asioista. Mitä heidän on tärkeää tietää? Mitä he toivovat, pelkäävät tai odottavat? Mitkä muut aiheet puhuttavat juuri nyt? Näihin kysymyksiin vastaaminen luo pohjan onnistuneelle yrityskauppaviestinnälle.

Paikallisen toimintaympäristön ja mediakentän ymmärrys on keskeistä, jotta viestit voidaan muotoilla oikein ja eri näkökulmat huomioida. Tämä korostuu erityisesti tilanteissa, joissa yrityskauppa ulottuu yli maiden tai kulttuurien rajojen. Yksi ja sama viesti harvoin toimii sellaisenaan sekä paikallisten päättäjien keskuudessa Suomessa että Lontoon pankkipiireissä.

 

Kansainvälisissä yrityskaupoissa kulttuuriset erot voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten viestit ymmärretään ja vastaanotetaan. Tällöin paikallisen markkinan tunteva viestintäkumppani on korvaamaton tuki.

 

Maantieteellisesti ja kulttuurisesti hajautuneiden kohderyhmien osalta viestit on lokalisoitava – niin kielellisesti kuin sisällöllisestikin. Kansainvälisissä yrityskaupoissa kulttuuriset erot voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten viestit ymmärretään ja vastaanotetaan. Tällöin paikallisen markkinan tunteva viestintäkumppani on korvaamaton tuki.

Maineenhallinta osaksi yrityskaupan riskiarviointia

Maineen due diligence on niin ikään keskeinen osa yrityskaupan valmistelua. Sen avulla voidaan tunnistaa yhtiön maineeseen liittyvät riskit ja varautua niihin ennakolta. Pahimmillaan negatiivinen julkisuus tai sidosryhmien reaktiot voivat johtaa koko kaupan kariutumiseen.

Siksi on tärkeää valmistautua vastaamaan kysymyksiin, joita eri sidosryhmät voivat nostaa esiin. Tyypillisiä huolenaiheita liittyy esimerkiksi toiminnan vastuullisuuteen, henkilöstövaikutuksiin, markkinadynamiikan muutoksiin, taloudellisiin seuraamuksiin tai operatiiviseen jatkuvuuteen. Huolellinen ja ennakoiva viestinnän suunnittelu mahdollistaa kysymyksiin vastaamisen johdonmukaisesti ja uskottavasti, samalla kun hankalinkien aihepiirien avoin käsittely vahvistaa luottamusta.

Myös mahdollisiin tietovuotoihin ja muihin poikkeustilanteisiin on varauduttava etukäteen. Tällöin viestinnän työkaluna on skenaariosuunnittelu, joka on olennainen osa viestinnällistä varautumista ja riskienhallintaa. Mitä nopeammin ja hallitummin yllättäviin käänteisiin kyetään reagoimaan, sitä paremmin tilanne pysyy hallinnassa ennen kuin se ehtii eskaloitua.

 

Näin valmistelet yrityskauppaviestinnän – kolme pointtia onnistumiseen

1. Toimi pitkäjänteisesti ja suunnittele viestintä tukemaan liiketoimintaa

2. Tunne sidosryhmät ja paikallinen ympäristö

3. Varaudu maineriskeihin ja viesti rakentaen luottamusta

 

Sini Nelimarkka
viestintäkonsultti

Tiia Tikkanen
viestintäkonsultti

Tämä kirjoitus on osa Tekirin asiantuntijoiden blogisarjaa, jossa käsitellään yrityskauppaviestintää. Sarjan seuraavassa osassa pureudutaan yrityskaupan julkistusvaiheen viestintään – erityisesti siihen, miksi tarina ja dialogi ovat tässä vaiheessa keskeisessä roolissa. Lisää asiantuntijoidemme tekstejä löydät Ajankohtaista-sivulta. Talous- ja sijoittajaviestintä-sivulta pääset tutustumaan kaikkiin sijoittajaviestinnän palveluihimme.