Suomalaisten haluttomuus maksaa uutisista yleistyy ja maakuntalehtien huolet kasvavat
Algoritmit ja data ohjailevat kilpailua silmäpareista entistä enemmän, ja siksi tarinallisuus korostuu entisestään myös uutiskerronnassa, kirjoittaa Tekirin Niko Vartiainen.
Viime vuonna uutissisällöt koostuivat hyvin suureksi osaksi koronaan liittyvistä aiheista. Vaikka saammekin seurata ”korona-liveä” vielä tänäkin vuonna, olemme kuitenkin mitä todennäköisimmin siirtymässä koronan jälkeiseen aikaan. Näin syntyy tilaa myös muille aiheille.
Mediassa nousevat esiin muun muassa nämä aiheet:
Mikä Sanna Marinin hallitus oikeasti on ja mitä se on saanut aikaan – kun ei ole enää kriisitilanne päällä? Hallituksen saavutusten läpivalaisu – miltä politiikka näyttikään kriisin jälkeen? |
Sote-ratkaisu – jäikö Helsingille sittenkin luu käteen? Miten toteutuvat perusoikeudet kautta maan? Ovatko EU-oikeudelliset kysymykset ratkaistu? Sote, sote ja vielä kerran sote – miten perusoikeudet toteutuvat ja mikä on yritysten rooli? |
Asuntojen hinnat sekä Helsingin ja muun maan kiihtyvä eriytyminen – miten ratkaistaan? Tuleeko kuntavaaleista kaavoitusvaalit? Mitä tehdään arvottomaksi jääville asunnoille taantuvilla alueilla? Asuntojen hintojen eriytyminen – miten kansan elämän suurin sijoitus voi? Uskaltavatko maakuntalehdet tuoda synkkää viestiä arvon katoamisesta lukijoilleen? |
Verkkokauppa uudessa ajassa – kasvaako ruoan verkkokauppa entisestään? Saavatko SOK ja Kesko sen kannattavaksi? Jääkö käteväksi havaittu muutos pysyväksi? Jatkuuko verkkokaupan nousukiito? Ketkä onnistuvat muutoksessa ja pysyvätkö iäkkäät mukana? |
Mediataloilla on edessään mittava haaste: miten myydä kansalaisille ymmärrystä suurista yhteiskunnallisista ja poliittisista muutoksista – ja saada heidät maksamaan siitä.
Henkilöjutut ovat aina vetäneet lukijoita enemmän kuin yhteiskunnalliset analyysit. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö henkilöjuttujen kautta voisi tehdä yhteiskunnallisia analyyseja – päinvastoin. Tarinan voima on suuri, ja siksi vakuuttavimmat analyysit syntyvät nimenomaan henkilöiden välityksellä.
Uutismedioiden on siksi onnistuttava kilpailemaan aikakaus- ja iltapäivälehtien henkilöjuttujen kanssa niiden omilla aseilla, jotta ne saavat silmäpareja analyyseilleen. Onnistuakseen uutismediat käyttävätkin yhä enemmän samaa kertomuksellista voimaa kuin mitä henkilötarinoissa käytetään – ilmiö, joka on tullut aiempaa läpinäkyvämmäksi Kertomuksen vaarat -hankkeen ja kirjan myötä. Algoritmit ja data ohjailevat entistä enemmän kilpailua silmäpareista, ja siksi tarinallisuus korostuu entisestään myös uutiskerronnassa. Ongelmana on hinta ja aika: hyvä juttu ja tarina vaativat aikaa, mitä kuukausipalkkaa nauttivilla toimittajilla on yhä harvemmin käytössään.
MEDIAT TUKEUTUVAT YHÄ ENEMMÄN FREELANCEREIHIN
Jo jonkin aikaa mediatalot ovat kulukurissaan nojanneet yhä enemmän freelancereihin. Esimerkiksi A-lehtien ja Otavamedian yt-neuvottelujen yhteydessä nähtiin, miten esimerkiksi kuvaajat siirrettiin niin sanotuiksi pakkoyrittäjiksi.
Samalla freelancereiden palkkiot jumittavat paikallaan tai jopa laskevat. Yhteen laskettuna kehitys tarkoittaa sitä, että tutkivia juttuja näkee aikakauslehdissä yhä vähemmän. Freelancerin ei kannata tehdä paljoa työtä vaativaa juttua, vaikka hänellä uutinen ja tarina käsissään olisikin, sillä se ei ole käytetyn ajan väärti. Erästä hiljattain freelancer-työsuhteista kuukausipalkkalaiseksi siirtynyttä toimittajaa lainatakseni: ”Freenä ei ole kannattanut tehdä mitään alle yhden tai yli viiden työpäivän juttuja.”
Toimitus on monelle lehdelle vain paikka, jossa jutut ladotaan lopputuotteeseen. Sisältö niihin voidaan ostaa ulkoa. Siksi periaatteessa kaikki toimitusten ydintoimintojen ulkopuolelle jäävä sisältö on hankittavissa freelancereilta. Riski siitä, että kaikki toimittajat olisivat tulevaisuudessa freelancereita, ei kuitenkaan ole realistinen – lehden kasaamiseen ja päivittäiseen uutispuuroon tarvitaan sitoutunutta työvoimaa. Kuitenkin varsinkin aikakauslehdet pyörivät yhä enemmän freelancereiden voimin.
ILTAPÄIVÄLEHTIEN SUOSIO KASVAA – MAAKUNTALEHDILLÄ PEILIIN KATSOMISEN PAIKKA
Suuren yleisön haluttomuus maksaa uutisista verkossa on Suomessa ollut pitkäaikainen ongelma mediatalojen pöydillä. Käytännössä päivittäissanomalehdistä vain Helsingin Sanomat on kyennyt kasvattamaan sivustonsa lukijamääriään, kun maakuntalehtien tavoittavuus verkossa on jämähtänyt paikoilleen ja kokonaistavoittavuus laskee.
Samalla myös iltapäivälehtien nettilukijakunta on kasvanut. Ne ympäri Suomea asuvat lukijat, jotka eivät tilaa Helsingin Sanomia, lukevat yhä harvemmin myöskään maakuntalehteä. He ovat huomanneet, että iltapäivälehtien sisältö riittää.
Maakuntalehdillä onkin peiliin katsomisen paikka. Ne tarjoavat lukijoilleen lähinnä oman alueensa tsemppaamiseen keskittyvää sisältöä eivätkä läheskään yhtä usein merkittäviä uutisia alueeltaan. Liian usein pienten kuntien suuret, mittavaa selvitystyötä vaatineet uutiset luetaan ”etelän mediasta”. Se ei riitä aluemedian kuluttajalle.
Globaalisti mediakulutuksen trendi on kuitenkin halu seurata yleismedioiden sijasta eri niche-medioita. Esimerkiksi Hodinkee (kellot) ja The Athletic (urheilu) ovat molemmat vahvassa kasvussa lukijamäärissä, ja ne ovat rakentaneet verkkosisällön lisäksi vahvan oman yhteisön. Varsinkin The Athletic on mielenkiintoinen esimerkki tästä, sillä lehden kaikki sisältö on maksumuurin takana ja se on saanut urheilufanit ympäri maailman kiinnostumaan jutuistaan.
Kyseiset esimerkit ovat toki globaaleja ja intohimoaiheisiin perustuvia. Ne antavat kuitenkin esimerkin siitä, millä avuilla uudet, pääosin tekstipohjaiset mediat kasvavat nykyaikana: ne valikoivat aiheita, jotka ovat lukijoilleen tärkeitä; tarjoavat niihin vahvan näkökulman ja näkemyksellisiä kirjoittajia; muodostavat aiheiden ympärille yhteisön; ja viimeistelevät tekstit nautinnollisiksi lukukokemuksiksi.
Voisiko sellainen onnistua Suomessakin?
Niko Vartiainen
Viestintäkonsultti
Miten saat toimittajat kiinnostumaan juttuaiheestasi? Kokosimme vinkit maksuttomaan oppaaseen.
