Lataa tuorein Politiikkaluotain

Loppuvuoden tärkeät päivämäärät löytyvät yhdestä paikasta Tekirin Politiikkaluotaimen kalenterista. Tekirin asiantuntijat ovat aina tavoitettavissa ja räätälöivät analyysit sekä toimenpiteet tarpeisiisi.

Politiikkaluotaimen podcastissa Anu Kuistialan haastattelussa ovat Tekirin perustaja Harri Saukkomaa sekä neuvonantajana syyskuussa aloittanut Pekka Sauri. Harrin ja Pekan yhteinen historia alkoi 1980-luvulla Ylioppilaslehden riveissä, ja lähetyksessä kuullaan tarinoita esimerkiksi Vihreiden perustamisen ajoilta. Hektisen päiväpolitiikan lisäksi Anu, Pekka ja Harri luotaavat yhteiskunnallisen keskustelun syviä vesiä ja pitkän aikavälin kehitystä. Mikä on maakuntien ja kaupunkien vastakkainasettelun tulevaisuus? Onko totuudenjälkeistä aikaa olemassakaan? Mitä kaikkea Suomen itsenäistymiskehityksestä on jäänyt vielä käsittelemättä?

Tilaa Tekirin podcast iTunesista tai kuuntele suoraan verkossa.

Suomen politiikan ikuisuusteema, sote- ja maakuntauudistus, on jälleen tapetilla. Hallituksen esitys eduskunnalle on toimitettava lokakuun lopulla, minkä jälkeen lakiesitys lähtee kuuden viikon lausuntokierrokselle. Hallitus ehtii vielä hioa esitystä joulu–tammikuussa, ja lopullinen esitys tullee eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa 2018. Keskusta pitää kiinni maakuntamallistaan, eikä kokoomus halua luopua valinnanvapausvaatimuksistaan. Sinisellä eduskuntaryhmällä riittää vielä pariksi viikoksi puuhaa kannattajakorttien keräämisessä. Muhiiko sote-uudistuksen uusimmissa käänteissä hallituskriisi?

Lataa päivitetty Politiikkaluotain täältä.

Mikä Politiikkaluotain? Lue lisää!

Jäikö tilaisuutesi kalenterista? Ota yhteyttä:
Ilari Leskelä
Viestinnän suunnittelija
+358 50 462 6903
ilari@tekir.fi