VaLa Ry. – Tekojen tiistai

Vastuullinen lahjoittaminen ry koordinoi Giving Tuesday lahjoitustapahtuman tuomista Suomeen. Tekir toimi kampanjan rakentamisessa kokonaisvaltaisena viestinnänkumppanina.

  Rakensi kampanjan konseptin

  Loi uuden brändi-ilmeen

  Suunnitteli ja toteutti sisältöjä eri kanaviin

  Vastasi kampanjan vaikuttajayhteistyöstä

  Tuki VaLa ry:tä sidosryhmien viestinnässä

Viestien kiteytys, innostavuus ja ilmeen luominen onnistuivat todella hyvin.

Pia Tornikoski, Vala ry:n pääsihteeri

#Tekojentiistai

Tekojen tiistai näkyi ja kuului päivän aikana niin tv:ssä, radiossa kuin perinteisessä- ja sosiaalisessa mediassakin. Twitterissä #TekojenTiistai oli koko päivän ajan yksi puhutuimpia aiheita. Mukaan lähti yli 70 hyväntekeväisyysjärjestöä sekä kymmeniä yrityksiä. Järjestöjen ilmoittamat keskimääräiset lahjoitukset päivän aikana nousivat melkein 8000 euroon. Tämän lisäksi eri hyväntekeväisyysjärjestöt saivat merkittävästi lisää näkyvyyttä omalle työlleen.

Vastuullinen lahjoittaminen ry koordinoi Giving Tuesday lahjoitustapahtuman tuomista Suomeen.
Tekir toimi kampanjan rakentamisessa kokonaisvaltaisena viestinnänkumppanina.

www.tekojentiistai.org

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme