te

SAMOK – Videotuotanto viestinnän tueksi

Suomen opiskelijakuntien liitto toteutti vuonna 2020 jatkoa videohankkeelle EU-tietoisuuden lisäämiseksi ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Yhtenä hankkeen osana oli luoda nuorten EU-tietoutta ja EU-talouden ymmärrystä lisäävä video, jonka toteutuksessa SAMOK kaipasi ideointiapua ja teknistä toteuttajaa.

Tekirin rooli:

Suunnitteli videoiden käsikirjoitukset ja sisällöt yhdessä asiakkaan kanssa

 Toteutti kuvauspäivän

  Ohjasi, kuvasi ja editoi videot

 Tuotti sisältöä tukevat animaatiot ja infograafit

Tekirin avulla saimme toteutettua nuoria puhuttelevaa materiaalia ja pystyimme tavoittamaan tarkan kohderyhmämme.

Emilia Tuurala, SAMOKin viestintäkoordinaattori

AMK-opiskelijoille suunnattu video EU-tietouden lisäämiseksi

Tekir toteutti SAMOKin kanssa kaksi sosiaalisen mediaan soveltuvaa, videokuvasta ja animaatiosta koostuvaa videota, joiden tavoitteena on lisätä EU-tietoisuutta AMK-opiskelijoiden keskuudessa.

Ensimmäisen videon kärkenä oli EU, sen rahoitus ja hyödyt opiskelijan näkökulmasta. Toisessa videossa paneuduttiin vielä tarkemmin opiskelijavaihdon mahdollisuuksiin, jota EU on rahoittamassa. Tavoitteena oli tehdä mahdollisimman ajatonta videota, jotta kerran tuotettua materiaalia olisi mahdollista hyödyntää myös myöhemmin.

Viesti paremmin perille videon avulla

Tekir toimi videoiden toteutuksessa SAMOKin kokonaisvaltaisena viestinnän kumppanina. Yhteistyö aloitettiin kirkastamalla, mitä opiskelijoille halutaan sanoa videoilla ja kuinka monimutkaisesta EU:sta viestittäisiin mahdollisimman yksinkertaisesti ja kiinnostavasti. Tekir rakensi videoiden käsikirjoitukset ja suunnitteli videoiden sisällöt yhteisen työpalaverin pohjalta.

Lopputuloksena on kaksi videota, jotka kertovat oivaltavalla ja viihdyttävällä tavalla, miten EU ja EU-taso talous liittyy opiskelevaan nuorisoon ammattikorkeakouluissa. Moniulotteisia asioita konkretisoitiin animaatioilla. Videoista leikattiin tiiviit muutaman sekunnin klipit, joita voidaan hyödyntää sosiaalisessa mediassa napakoina tietoiskuina ja kiinnostuksen herättelijöinä.

”Yhteistyö Tekirin kanssa oli joustavaa, kiinnostavaa ja idearikasta. Tekirin avulla saimme toteutettua nuoria puhuttelevaa materiaalia ja pystyimme tavoittamaan tarkan kohderyhmämme. Korona-ajasta huolimatta työskentely etäyhteyksien välityksellä oli mutkatonta ja tulemme mieluusti tekemään Tekirin kanssa yhteistyötä jatkossakin”, kertoo Emilia Tuurala, SAMOKin viestintäkoordinaattori.

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme