Pekka Toveri Tekirin neuvonantajaksi

Pekka Toveri on kutsuttu Tekir Oy:n neuvonantajaksi ja advisory boardin jäseneksi alkaen 1.6.2022. 

”Olemme äärimmäisen iloisia, että Pekka Toveri liittyy Tekirin neuvonantajien joukkoon. Näin voimme tarjota hänen laajan turvallisuuspoliittisen osaamisensa sekä transatlanttisen kokemuksensa myös asiakkaidemme käyttöön”, Tekirin toimitusjohtaja Riikka Kouhi sanoo 

Kenraalimajuri evp Pekka Toveri palveli puolustusvoimissa vuoden 2020 loppuun asti. Sotilasuransa aikana hän toimi muun muassa operatiivisessa ja strategisessa suunnittelussa, useissa komentajatehtävissä, Suomen puolustusasiamiehenä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan sekä Puolustusvoimien Pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. 

Viime vuosina Toveri on ollut näkyvä asiantuntija etenkin turvallisuuspolitiikkaan ja hybridisodankäyntiin liittyvissä kysymyksissä. Tämän lisäksi hän on perehtynyt tiedustelu- ja turvallisuusasioihin sekä arktisen alueen strategisiin kysymyksiin.

”Asiakkaamme arvostavat strategista konsultointia entistä enemmän myös turvallisuuspolitiikan ja hybridisodankäynnin alueilla Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Toverin liittyminen Tekiriin antaa meille uusia mahdollisuuksia vastata asiakkaidemme tarpeisiin Suomen parhaalla asiantuntemuksella”, toimitusjohtaja Kouhi kertoo.

Tekirin neuvonantajat ovat Suomen johtavia asiantuntijoita omilla aloillaan. He tukevat Tekirin työtä ja osaamista kokoaikaisten työntekijöiden rinnalla. Tekirin neuvonantajaverkostoon kuuluvat Pekka Toverin lisäksi Eeva Ahdekivi, Mikko Kosonen, Saila Miettinen-Lähde sekä Pekka Sauri.