Maaliskuun Politiikkaluotain ennakoi haastavia kevätkuukausia Suomessa ja maailmalla

Lähestyvä kehysriihi, Merkelin manttelinperijät ja USA:n demokraattien esivaalit. Keväällä etsitään poliittisia ratkaisuja niin meillä ja muualla samalla, kun maailma pidättää hengitystään koronaviruksen edetessä.

Koronavirus on ravisuttanut maailmalla pörssikursseja ja myös Suomessa varautumista virukseen on kiristetty. Viime viikolla hallitusta ja eduskuntaryhmiä on informoitu varautumistoimenpiteistä ja budjetissa on varauduttu koronaviruksen aiheuttaman tautitilanteen kaltaisiin ylimääräisiin menoihin 8,9 miljoonalla eurolla.

Kotimaan politiikkaa värittää maaliskuusta alkaen valmistautuminen Marinin hallituksen ensimmäiseen kehysriiheen jännittyneissä tunnelmissa. Vihreät joutuivat taipumaan puolueelle epämukaviin kompromisseihin ilmastoratkaisujen osalta helmikuun neuvotteluissa ja Keskusta etsii kuumeisesti ratkaisuja kannatusongelmaansa. VM:n ja ministeriöiden väliset neuvottelut käynnistyvät viikolla 11 ja kehysriihi istutaan huhtikuun alkupuolella.

Oppositiopuolueet saavat hallituksen päätöksistä todennäköisesti piristysruiskeen omalle politiikalleen. Perussuomalaisten nuorisojärjestö on aiheuttanut liiton varapuheenjohtajan kohulausuntojen takia jälleen harmaita hiuksia emopuolueen johdolle ja puoluesihteeri onkin uhannut jopa nuorisojärjestön erottamisella puolueyhteisöstä.

Myös Kokoomuksessa toivotaan syksyyn verrattuna onnistuneempaa oppositiopolitiikkaa, samalla kun puolueen sisäinen puheenjohtajapeli on hiljentynyt ennen kesän puoluekokousta.

Hallituksen työllisyysratkaisuille painetta luo EU-komission tuore maaraportti. Raportti huomauttaa suomalaisen työvoiman ikääntyvän arvioitua nopeammin. Ikääntyvä väestö ja muita pohjoismaita alhaisempi työllisyysaste ovat komission mukaan merkittäviä haasteita Suomelle. Komission mukaan Suomen tilannetta helpottaisi 75 prosentin työllisyysastetavoitteessa onnistuminen. Muuten uhkana on kutistuvan työvoiman negatiivinen vaikutus talouden kasvupotentiaaliin.

TEM:n tuoreiden tilastojen mukaan työttömiä työnhakijoita oli pari sataa enemmän tammikuussa 2020 kuin tammikuussa 2019, mutta kuitenkin 6000 vähemmän kuin joulukuussa 2019.

Saksassa kipuillaan liittokansleri Angela Merkelin valtakauden päätöksen kanssa. CDU:n puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauerin eron jälkeiset puheenjohtajavaalit on määrä järjestää huhtikuun loppupuolella, mikä voi johtaa myös Merkelin ennakoitua aiempaan poistumiseen näyttämöltä.

Riippumatta siitä koska Merkel siirtyy syrjään ja kuka kolmesta miesehdokkaasta valitaan puheenjohtajaksi, on selvää että Saksan poliittinen pakka on pahasti sekaisin ja Merkelin luoma pääoma Euroopan johtajuudessa hupenee vauhdilla samalla kun maan EU-puheenjohtajuuskausi lähestyy 1.7. – kausi, jonka varaan on laskettu paljon EU:n linjauksien kirkastumisessa.

Yhdysvalloissa Demokraattien ensimmäisten esivaalien jälkeen entinen puoluekokousdelegaatteja on kerännyt puolueen vasemmistosiiven Bernie Sanders. Vahva aloitus esivaalitaistossa on nostanut kuukaudessa Sandersin osakkeita ehdokaskilvassa merkittävästi. Supertiistain (3.3) tulosten jälkeen presidenttikilvan odotetaan joko alustavasti ratkeavan tai siirtyvän kahden pääehdokkaan kamppailuksi.

Oman mausteensa vaalitaistoon tuo myös New Yorkin ex-pormestari, miljardööri Michael Bloombergin mukaantulo. Bloomberg on jo tähän mennessä käyttänyt satoja miljoonia omaan vaalikampanjaansa.

Mikä Politiikkaluotain?

Politiikkaluotain on Tekirin palvelu, joka luotaa politiikan sekä yhteiskunnan tapahtumia ja kokoaa ne kalenteriin. Politiikkaluotaimen avulla pysyt yhteiskunnan pulssilla!

Tutustu Politiikkaluotaimen kalenteriin ja tilaa se jatkossa suoraan sähköpostiisi

Kaipaatko räätälöityjä analyysejä politiikan pelikentiltä tai tukea yhteiskunnalliseen keskusteluun? Vaikuttajaviestinnän asiantuntijamme ovat apunasi!