Heinäkuun Politiikkaluotain – politiikka ei pysähdy lomakaudellakaan

Suomessa eduskunta on siirtynyt istuntovapaalle, mutta politiikka ei pysähdy lomakaudellakaan.

Saksa aloittaa EU:n puheenjohtajamaana heinäkuun alussa. Saksan tehtäväksi ei jää enempää eikä vähempää kuin johtaa EU:n jälleenrakentamista sekä saattaa loppuun neuvottelut jälleenrakennusrahastosta sekä seitsemän vuoden budjetista.

Suomi siirtyy hiljalleen koronakriisissä kohti jälleenrakennusvaihetta. Rajoituksia on avattu vähän kerrallaan ja jos nykyinen suunta tartuntamäärissä jatkuu, yleisötilaisuuksien sekä etätyön rajoituksista luovutaan kesän päätteeksi. Aivan vielä valtioneuvosto ei uskalla huokaista helpotuksesta, vaan tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Taudin mahdollinen toisen aallon uhka varjostaa tulevaa syksyä.

Kesän aikana hallituspuolueissa valmistaudutaan syyskuun budjettiriiheen ja syksylle siirtyneisiin puoluekokouksiin. Budjettiriihestä on tulossa elvyttävä riihi eikä menoleikkauksia vielä todennäköisesti nähdä. Sen sijaan hallitukselta odotetaan avauksia työllisyystoimista.

SDP:n, keskustan ja kokoomuksen puoluekokouksista on odotettavissa ulostuloja neuvotteluja varten. Riihi ei tule olemaan helppo, ja siksi mitä lähemmäksi syksyä ja budjettineuvotteluja mennään, sitä todennäköisemmin odotettavissa on puolueiden välien kiristymistä. Taloutta joudutaan katsomaan nyt aivan uusin silmin koronan jälkeisessä ajassa ja hallituspuolueet joutuvat valmistautumaan myös menoleikkauksiin.

MIKÄ POLITIIKKALUOTAIN?

Politiikkaluotain on Tekirin palvelu, joka luotaa politiikan sekä yhteiskunnan tapahtumia ja kokoaa ne kalenteriin. Politiikkaluotaimen avulla pysyt yhteiskunnan pulssilla!

Tutustu Politiikkaluotaimen kalenteriin ja tilaa se suoraan sähköpostiisi

Kaipaatko räätälöityjä analyysejä politiikan pelikentiltä tai tukea yhteiskunnalliseen keskusteluun? Vaikuttajaviestinnän asiantuntijamme ovat apunasi!