Valmistaudu uuteen vuoteen lataamalla Politiikkaluotain

Alkuvuoden tärkeät päivämäärät löytyvät yhdestä paikasta Tekirin Politiikkaluotaimen kalenterista. Tekirin asiantuntijat ovat aina tavoitettavissa ja räätälöivät analyysit sekä toimenpiteet tarpeisiisi.

Vuosi 2018 alkaa intensiivisissä tunnelmissa Suomen presidentinvaalien ollessa täydessä vauhdissa. Vaikkei sitä välttämättä uskoisi, politiikkaa on myös presidentinvaalien jälkeen.

Keväällä keskustellaan jälleen sotesta. Tiedustelulainsäädäntöä käsitellään myös, ja punaleimat kiinostavat kansalaisia, kuten Helsingin Sanomien politiikantoimituksessa hyvin tiedetään. Työllisyyspolitiikka on alkuvuodesta tapetilla hallituksen aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen edetessä eduskuntakäsittelyyn. Oman mausteensa sosiaalipoliittisiin teemoihin tuo sisällissodan ajankohtaisuus. Lyhyestä mutta verisestä konfliktista tulee kuluneeksi sata vuotta – mutta oliko kyse vapaussodasta, kansalaissodasta, sisällissodasta vai ”vuoden 1918 tapahtumista”? Varmaa on ainakin se, että Suomen historian traumat ovat julkisen keskustelun kohteena.

Helmikuussa luvassa on urheilujuhlaa Pyeongchangin talviolympialaisten merkeissä. Kansainvälinen olympiakomitea päätti joulukuussa sulkea Venäjän kisojen ulkopuolelle valtiojohtoisen doping-järjestelmän vuoksi. Venäläisurheilijat pääsevät olympialaisiin vain tiukan seulan läpi ja kilpailevat silloinkin ilman kansallisia tunnuksia.

Lataa päivitetty Politiikkaluotain täältä.

Jäikö tilaisuutesi kalenterista? Ota yhteyttä:
Ilari Leskelä
Viestinnän suunnittelija
+358 50 462 6903
ilari@tekir.fi