SuomiAreena 2018 – 10 tärppiä

Jo 13. kerran Pori täyttyy päättäjistä, yritysjohtajista, toimittajista ja satakuntalaisista, kun SuomiAreena vie kotimaisen mediatilan 16.-20.7. Tekirin Eero Rämö kasasi kymmenen keskustelua, jotka erottuivat massasta edukseen.

SuomiAreena on ennen kaikkea rakennettu keskustelujen areenaksi muuten niin hiljaiselle heinäkuulle. Usein mielenkiintoisimmat keskustelut käydään uusien ja vanhojen tuttujen kanssa, mutta silloin tällöin myös lavakeskustelut antavat ajattelemisen aihetta.

Alta löytyy kymmenen poimintaa keskusteluista, jotka ainakin itselleni osuivat myönteisellä tavalla silmään. Listan rajaaminen kymmeneen oli yllättävän vaikeaa, joten mukaan otettiin vielä pari kevyempää ylimääräistä ohjelmanumeroa. Toivottavasti listalta kuitenkin löytyy jotakin jokaiselle SuomiAreenan seuraajalle.

Poriin asti ei välttämättä ole pakko lähteä, sillä suuri osa keskusteluista striimataan. Siksi osaan keskusteluista on tässä laitettu tieto striimauksesta ja mahdollisista #hashtageistä.

Katastrofi iskee – kaatuuko Suomi?
Maanantai 16.7. klo 14.30-15.30 – Eetunaukion lava, Itäpuisto
Hankenin keskustelussa katsotaan tulevaisuuden uhkia ja muuttuvia trendejä. Jos turvallisuuden globaali taso kiinnostaa, on tämä keskustelu syytä lisätä ohjelmaan.

Erilainen mingle
Maanantai 16.7. klo 16.00-18.00 – Keski-Porin kirkko , Hallituskatu 1
Mielenterveyskuntoutujat, uudet suomalaiset, piispat, työttömät, kansanedustajat ja kaikki muut etsivät vastauksia turvallisuuden merkityksestä ihmiselle. Hävikkiruokaa ja musiikkia. Luvassa ihmisen kokoisia oivalluksia.

Suuri väittelykisa
Maanantai 16.7. klo 17.30-18.30 – Purje, Raatihuoneenpuisto
Nopeatempoinen väittelykilpailu, jossa vastakkain ovat niin nuorisopoliitikot kuin toimittajatkin. Jos perinteet ovat kunniassa, on painoarvo retoriikalla – ei niinkään sisällöillä.
Keskustelu striimataan ja Twitterin kautta voi suorituksia arvostella tunnisteella #väittelykisa. Yleisö pääsee myös äänestämään voittajan Twitter-tilillä @väittelykisa.

Terveysdebatti: Hallitus vastaan oppositio – Miten hyvinvointia kaikille?
Tiistai 17.7. klo 17.30-18.30 – Puuvillan kauppakeskus, Siltapuistokatu 14
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on ollut sote-uudistuksen pyörityksessä koko kevään ja kesän. Valiokunnan kuuluisasta ilmapiiristä voi saada vilauksen, kun valiokunnan jäsenet debatoivat hyvinvointipolitiikasta. 12 kansanedustajaa ja tunti debattia lupaa keskustelun juontajalle lähes mahdotonta tehtävää.
Keskustelu striimataan ja Twitter laulaa – hashtag selvinnee keskustelussa.

Kyberhyökkäys Suomeen!
Keskiviikko 18.7. klo 11.30-12.30 – Antinkatu 5, Antinkatu 5
Keskustelua energiaomavaraisuudesta ja sähköverkkojen varmuudesta. Mitä kaikkea tapahtuu, jos kyberhyökkäys kaataa Suomen sähköverkot?
Keskustelu striimataan. Aihetunnisteina #kyberuhka #selviytymispakki

Eduskuntavaalit 2019 – Jytky vai jämähdys?
Keskiviikko 18.7. klo 10.00-11.00 – Puuvillan kauppakeskus, Siltapuistokatu 14
Nykypäivän ja Verkkouutisten keskustelussa lavalle astuvat Li Andersson, Hannakaisa Heikkinen, Laura Huhtasaari ja Anne-Mari Virolainen. Kampanjointi vuoden 2019 vaaleihin käynnistyykin varmasti viimeistään täällä.

Yksilönvapaus, yksityisyys ja turvallisuus – ovatko ne ristiriidassa?
Keskiviikko 18.7. klo 17.30-18.30 – BEPOP, Yrjönkatu 22
Yhteiskuntafilosofisen otteen tämän vuoden SuomiArenaan pääteemoihin ottaa ajatuspaja Liberan järjestämä keskustelu. Yksityisyydensuojaa ja kansallista turvallisuutta yhteensovittavat mm. Jarno Limnell ja Tytti Tuppurainen.

The Winner Takes It All: Who’s winning – fake news or journalism?
Torstai 19.7. klo 13.00-14.00 – BEPOP, Yrjönkatu 22
Just a couple of days after a meeting of Trump and Putin, it’s more than interesting to hear how fake news and journalism are seen through politicians and journalists.
Keskustelu striimataan, hashtaginä toimii #ulkopolitist #mediapooli

Mainekriisien konkarit Kirkko ja Maahanmuuttovirasto – mustavalkoisesta värikuvaan
Torstai 19.7. klo 10.00-11.00 – Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12
Harva toimija haluaa brändätä itseään mainekriisien konkareina, mutta kirkko ja Maahanmuuttovirasto ovat tässä poikkeus. Toivottavasti luvassa uusia kulmia instituutioiden mainekeskusteluun.

Lääkärin tytöstä lääkäri ja duunarin pojasta duunari – ennalta määrätty tulevaisuus?
Perjantai 20.7. klo 11.30-12.30 – Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12
Vaikka Suomi on tasa-arvon mallimaa, on koulutuksen periytyvyys selkeä ongelma. Miten kierre katkaistaan?

Iltaextra: Haistakaa p***a koko valtiovalta – Poliittisten laulujen ilta
Keskiviikko 18.7. klo 21.00-0.00 – Magic Night Club, Itäpuisto 10 (Entinen Bar Kino)
Tilaisuus johon jonottavat kaikki. Osa pääsee myös sisälle. Poliittisia lauluja, Punatähtien keikka ja avartavia keskusteluja. Kuulemma myös Happoradio esiintyy.

Extra-extra: Lauluja yleisöpalautteesta – Yle Uutisten yhtye U1
Torstai 19.7. klo 13.20-13.40 | MTV-lava, Kauppatori
Kansan syvät rivit eivät voi olla väärässä. Yleisöpalaute laulujen muodossa ei voi olla muuta kuin elämys.