<< Takaisin

Sosiaalinen ja epäsosiaalinen media vaalitaistelussa

Sähköisen viestinnän tahdin kiihtyessä kiihtyy myös politiikan tempo. Vallitsee pöyristymisen etiikka.

Kuluvana talvena on eduskuntavaalien keskeinen teema vaihtunut noin viikon välein. Uusi kohu hautaa alleen edellisen, jota kohta ei kukaan enää muista. Ensin piti tulla ilmastovaalit, sitten maahanmuuttovaalit. Polemiikki vanhusten hoivasta on sentään kestänyt jo useamman viikon, mutta vaaleihin on tätä kirjoittaessani aikaa vielä kaksi kuukautta. Paljon pöyristyttävää ehtii tapahtua.

Kansalaiset seuraavat poliitikkojen enemmän tai vähemmän repivää keskustelua ja nokittelua lähinnä turtuneina. Puolueiden kannatusmittausten vaihtelut aikaansaavat likimain paniikkia alenevan kannatuksen puolueissa. Nousevan kannatuksen puolueet vastaavasti toivovat, ettei mustapekka vain jää omaan kouraan juuri ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Kokoomuksen Petteri Orpo saattaa lohduttautua sillä, että vanhusten hoivan henkilöstömitoitus roiskahti kasvoille näinkin varhaisessa vaiheessa.

Politiikan arvostusta tuskin nostaa sekään, että isot ja merkittävät uudistukset näyttävät kaatuvan sekavaan tai huolimattomaan prosessiin. Sote-reformia ja tiedustelulakien palautumista valiokuntiin viime minuutilla ennen täysistuntokäsittelyä ei tässä yhteydessä tarvitse edes mainita.

Kannatusmittauksissa kansalaisten turtuneisuus alkaa näkyä niiden vastaajien osuuden kasvuna, jotka eivät halua tai osaa ilmaista puoluevalintaansa. Liikkuvia äänestäjiä on satoja tuhansia, ja on todennäköistä, että repivillä ja poliittisia vastustajia syyttelevillä puheenvuoroilla ei heitä kyetä vakuuttamaan.

Vaalien lähestyminen on näkynyt esimerkiksi Twitterissä jo pitkään. Nähtävissä on erilaisia taktiikoita. Jotkut ehdokkaat haluavat maksimoida näkyvyytensä ampumalla kaikkea mikä liikkuu, toiset luottavat asiat edellä –menetelmään (joka ei aina tuota minkäänlaista näkyvyyttä), kolmannet (varsin harvat) esiintyvät keskustelun rauhoittajina. Nähtäväksi jää, mikä lähestymistapa tuo parhaiten ääniä. Voi olla, että optimaalinen yhdistelmä on asiallisuuden ja huumorintajun – ehkä peräti itseironian – sekoitus sopivassa suhteessa.

Unelmatulos ehdokkaalle on se, että twiitistä tulee uutinen myös muissa medioissa. Tämä ilmiö on kovasti yleistynyt aivan viime aikoina. Kansainvälisenä johtotähtenä on tietenkin Donald Trump, joka käyttää Twitteriä pääasiallisena viestintäkanavanaan.

Mielenkiintoista olisi tutkia, missä määrin poliitikot ovat pysytelleet aktiivisina sosiaalisessa mediassa vaalien välilläkin ja missä määrin aktiivisuus on loppunut edellisten vaalien tulosten selvittyä. Jälkimmäisestä on perinteisesti ollut paljon esimerkkejä, mutta saattaa olla, että viestinnän perusoppi on alkanut iskostua tajuntaan: keskustelussa on oltava mukana koko ajan eikä ainoastaan vaalien alla tai jonkin kulovalkean jo levittyä – silloin viestintä on jo myöhäistä.