<< Takaisin

Politiikkaluotain pitää sinut yhteiskunnan pulssilla

Alkuvuoden tärkeät päivämäärät löytyvät yhdestä paikasta Tekirin Politiikkaluotaimen kalenterista. Tekirin asiantuntijat ovat aina tavoitettavissa ja räätälöivät analyysit sekä toimenpiteet tarpeisiisi.

Politiikkaluotaimen podcastissa vieraana ovat Tekirin talousviestinnän ammattilaiset Merina Salminen ja Tiina-Marjo Nousiainen. Puntarissa ovat talouden lisäksi lasten lukutaitotutkimus, korruptio ja Pyeongchangin talviolympialaiset. Pörssimeklarinakin työskennellyt Tiina-Marjo tarjoaa katsauksen talousennusteisiin ja Suomen talouden tilaan vuonna 2018. Nokian vaiheita vuosina 2010–2013 ruotivan Operaatio Elop -kirjan yhdessä Pekka Nykäsen kanssa kirjoittanut Merina kertoo, mikä oikeasti johti yhtiön romahdukseen. Podcastin juontaa Tekirin viestintäkonsultti Teppo Similä.

Tilaa Tekirin podcast iTunesista, muusta käyttämästäsi sovelluksesta tai kuuntele suoraan verkossa.

Presidentinvaalien nosto vuodenvaihteen kärkipuheenaiheeksi ei vaadi kovinkaan suuria ennustamistaitoja. Onko vaalikeskusteluissa luvassa merkittäviä avauksia, vai jääkö vaalien mielenkiintoisin anti rap-esityksiin ja ilmaisiin ämpäreihin? Joulukuun alussa jännitetään sitä, saako Paavo Väyrynen kannattajakorttinsa kasaan, vai onko edessä pitkän poliittisen uran päätös. Toisaalta sekä Väyrynen että Cheek tietävät, ettei comebackia voi tehdä, ellei ensin lopeta.

Helmikuussa suomalaisia liikuttaa tietysti Pyeongchangin talviolympialaiset. Kisoista saattaa tulla myös kansainvälisen politiikan näyttämö, sillä Kansainvälinen olympiakomitea kokoontuu joulukuun alussa päättämään Venäjälle määrättävistä dopingsanktioista. Maailman antidopingtoimisto Wada ajaa Venäjän sulkemista olympiakisoista systemaattisen ja valtiojohtoisen dopingohjelman vuoksi. Suomea KOK:ssa edustaa kansanedustaja Sari Essayah (kd).

Kevään istuntokausi tuo helmikuun alussa mukanaan Politiikkaluotaimen kestosuosikkiaihe soten, kun uudistuksesta käydään kevään mittaan vääntöä eduskunnassa. Vaikka Meri-Lapin ulkoistus nosti tiettyjä ristiriitoja esiin, moni sote-kiista saattaa vielä kyteä median tutkan alapuolella. Tarjoaako sote-keskustelu paikkoja kevään 2019 eduskuntavaalikampanjoiden avaamiseen, vai nostaako hallitusneuvottelujen lähestyminen siltojen polttamisen kynnystä?

Lataa päivitetty Politiikkaluotain täältä.

Jäikö tilaisuutesi kalenterista? Ota yhteyttä
Ilari Leskelä
Viestinnän suunnittelija
+358 50 462 6903
ilari@tekir.fi