Osaatko mainekriisin alkusammutuksen?

Kriisi on määritelmänsä mukaan yllättävä ja usein ennakoimaton tapahtuma, taitekohta. Suunniteltu kriisi on samanlainen paradoksi kuin laillinen rikos tai uudistusmielinen konservatiivi.

Mainekriisin ajankohtaa, tarkkaa sisältöä ja vakavuutta on mahdotonta ennakoida etukäteen.

Kriiseissä toimimista hankaloittaa, että harvaa organisaatiota on rakennettu toimimaan poikkeustilanteessa.

Kaikkein tärkeimpiä hetkiä kriisin hoitamisessa ovat sen alkumetrit. Tilannetta voi verrata tulipalon alkuun. Hallitulla alkusammutuksella on mahdollista rajata vahingot. Hallitsemattomilla selkäydinreaktioilla on puolestaan mahdollista tehdä vaikeasta tilanteesta karmea.

Siksi mainekriiseissä toimimista voi ja kannattaa harjoitella. Perusasiat jäävät toiminnalliseen muistiin jo yhden tiiviin koulutuspäivän jälkeen.

Kriisi on joukkuelaji. Tyypillisimmin organisaation kriisiviestintätiimiin kuuluu henkilöitä eri taustalla, jotka kukin lähestyvät tilannetta omasta näkökulmastaan ja omiin aiempiin kokemuksiinsa pohjautuen. Mukana saattaa olla esimerkiksi liiketoimintajohtoa, juristi, it-asiantuntija, henkilöstöjohtaja ja yksi tai useampi viestinnän ihminen. Ryhmän on pystyttävä toimimaan tehokkaasti: suodatettava erilaisista näkemyksistä päätökset, toimenpiteet ja viestit. Tärkeätä on myös sujuva keskinäinen vastuunjako.

Tekir harjoittelee asiakkaidensa kanssa säännöllisesti mainekriiseissä toimimista. Harjoitustilanteessa simuloidaan ulkoisia yhteydenottoja, kuten median, somen ja henkilöstön luomaa painetta. Kriisiviestintäryhmän tekemät päätökset vaikuttavat siihen, miten tilanne kehittyy.

Näiden kokemusten pohjalta Tekir järjestää elokuussa 2018 kriisiviestinnän koulutuspäivän. Aamupäivän aikana Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa kertoo mainekriisien syntymisestä ja niissä toimimisesta. Aalto yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll puolestaan puhuu kyberuhkien luomista maineriskeistä. Iltapäivällä ohjelmassa on kriisiviestinnän simulaatioharjoitus, jossa mainekriisissä toimimista harjoitellaan laboratorio-olosuhteissa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

Kriisiviestintä on jossain kohtaa työuraa arkea yhä useammalle. Tekirin kriisiviestinnän koulutuspäivä sopii niin liiketoimintavastuussa oleville kuin viestinnän johdolle ja asiantuntijoille. Se on mainekriisin lentosimulaattori. Kun pelikaani lentää elävässä elämässä turbiiniin, tiedät miten toimia.