Monimutkaisessa maailmassa tarvitsemme selittämisen ammattilaisia

Hiljattain julkaistusta Viestinnän ammattilaiset 2019 -tutkimuksesta käy ilmi, että jopa 75 prosenttia vastaajista uskoo viestinnän alan edelleen kasvavan. En ole yllättynyt tuloksesta. Väitän, että entistä monimutkaisemmassa ja hälyisemmässä maailmassa tarvitsemme kipeästi selittämisen ammattilaisia. Sekä yhteiskunnassa ettäorganisaatioissa tämä rooli lankeaa usein viestinnän ammattilaisille – viestintäjohtajille, toimittajille ja pääministerien puheenkirjoittajille.

TUNNISTA ASIOIDEN MERKITYS HÄLYN KESKELLÄ

Selittämisellä en tarkoita selityksiä esimerkiksi siitä, miten Suomessa ei ole katumuotikulttuuria eikä siten tunnisteta siihen kuuluvaa lainaamista. Tarkoitan monimutkaisten ilmiöiden yksinkertaistamista ja niille merkitysten antamista.

Otetaan esimerkiksi katsaukset vuosien 2017 ja 2019 keskeisiin uutistapahtumiin – myös Viestinnän ammattilaiset -tutkimus on toteutettu molempina vuosina.

Vuonna 2017 uutisia hallitsivat lukuisat terroriteot ja tuhoisat luonnonkatastrofit ympäri maailmaa. Lisäksi:

  • Trump aloitti presidenttikautensa
  • Suomessa hyväksyttiin sukupuolineutraali avioliittolaki
  • talous näytti kotimaan mittareissa selkeitä kasvun merkkejä ensi kertaa sitten vuoden 2011
  • kuntavaalit käytiin hämmentävissä tunnelmissa opposition pääpuolueen kärsiessä vaalitappio
  • Mauno Koivisto kuoli
  • perussuomalaiset hajosivat kahdeksi puolueeksi
  • hallitus järjestäytyi sen seurauksena uudelleen
  • Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi
  • itsenäinen Suomi täytti 100 vuotta
  • #metoo-liikehdintä alkoi

Hengästyttävä meininki. Eikä kuluva vuosi näytä päästävän meitä yhtään helpommalla. Tähän mennessä meillä ja maailmalla on uutisoitu:

  • harvinaisen voimakkaista myrskyistä, kuten Idai-syklonista Afrikan rannikolla
  • levottomuuksista Venezuelassa ja Ecuadorissa
  • Amazonin sademetsien hurjista metsäpaloista
  • Yhdysvaltojen ja Venäjän vetäytymisestä keskimatkan ohjuksia rajoittavasta INF-sopimuksesta
  • yli miljoonan koululaisen ilmastolakoista ympäri maailmaa
  • eduskuntavaaleista, joissa historiallisesti yksikään puolue ei saavuttanut yli 20 prosenttia kaikista äänistä
  • Sri Lankan pommi-iskuista
  • Suomen jääkiekon MM-kullasta
  • Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksille tehdyistä lennokki-iskuista
  • Trumpin mahdollisesta virkarikossyytteestä
  • Thomas Cookin konkurssista
  • talouden hidastumisesta
  • työllisyystoimenpiteistä
  • Turkin sotilashyökkäyksestä Syyriaan

Ja tietysti Brexitistä. Tätäkin vuotta on silti vielä jäljellä melkein kokonainen kvartaali.

MITÄ SIIS ON LUVASSA?

Isoja juttua, uusia juttuja, entistä globaalimpia juttuja ja entistä nopeammin koko maailman tiedossa. Monimutkaiset ilmiöt haastavat kansalaisia, poliitikkoja ja yrityksiä luoden epävarmuutta. Se voittaa, kenellä on parhaat selitykset, paras tarina. Eli parhaat keinot viestiä.

Onko aika päivittää viestinnän keinot, strategiat tai tarinat monimutkaisen maailman vaatimuksiin? Ota yhteyttä!