<< Takaisin

MITEN PÄÄTTYY POLITIIKAN VUOSI 2019?

Iso-Britannia sai jälleen kerran jatkoaikaa EU-eron toteuttamiselle, tällä kertaa tammikuun loppuun asti. Pääministeri Johnsonin haave erosta lokakuun lopussa kaatui lopulta alahuoneen vastustettua brexit-lakien nopeutettua käsittelyä. Viivästyksestä suivaantuneelle pääministerille pientä lohtua toi Labourin suostuminen uusiin parlamenttivaaleihin, jotka pidetään 12. joulukuuta.

Saavatko britit vihdoin hallituksen, joka kykenee toteuttaa EU-eron vai jatkuuko brexit-saaga vielä jatko-osia uuden lisäajan jälkeen – tämä selviää viimeistään tammikuun lopussa.

Kotimaan politiikan loppuvuotta sävyttävät valtion budjettikeskustelu ja ensi vuoden talousarvion hyväksyminen, ennen eduskunnan tammikuun yli jatkuvaa istuntotaukoa, sekä vuodenvaihteen yli jatkuvat liittokierrokset. Joulukuun lopussa päättyy myös Suomen kausi EU:n puheenjohtajamaana.

Tammikuussa Rinteen hallitus arvioi ja käsittelee hallitusohjelman ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuutta. Myös aktiivimallin kohtalo on katkolla tammikuussa, kun hallitus arvioi työllisyystilannetta. Uusi työttömyyslaki astuu myös voimaan 1.1.2020.

Lataa Politiikkaluotaimen ilmainen kalenteri täältä.

Saat organisaatiosi poliittiset analyysit ja näkymän teille olennaisiin tapahtumiin ottamalla yhteyttä meihin.

Haluatko Politiikkaluotaimen ilmaisen kalenterin jatkossa suoraan sähköpostiisi?
Liity postituslistalle tästä