<< Takaisin

Kriisiviestinnässä mikään ei lopulta muutu

Helsinki on täynnä vieraan vallan toimijoita. He levittävät huhuja ja puolitotuuksia, pyrkien informaatiosodankäynnillä lamauttamaan vastustajansa päätöksenteon. Onko edellinen kuvaus Supon tiedotustilaisuudesta joulukuussa 2018? Sieltäkin.

Yhtä hyvin näin voisi kuvata esimerkiksi Viaporin piiritystä keväällä 1808. Linnoitusta piirittänyt Venäjän sotajoukko luotti sodankäynnissään ennen kaikkea psykologiaan. Nykyistä Suomenlinnaa pommitettiin vähäisessä määrin tykinkuulilla, mutta sitäkin enemmän vääristellyillä tiedoilla ja juoruilla. Komendantti Carl Olof Cronstedt katsoi viisaammaksi antautua, jos apua lännestä ei saapuisi. Eipä sillä kertaa saapunut.

Viestintä on siitä metka laji, että se on samaan aikaan jatkuvassa murroksessa ja ikuisessa pysähtyneisyyden tilassa. Kun ATK:sta on kasvanut it, yleisönosastokirjoituksesta trollitehdas ja laskuhumalaisesta jankkaamisesta hotelli Marskin Pressiklubilla Twitter-kohu, on ihan selvä, että vauhti erityisesti kriisiviestinnässä on kiihtynyt.

Samaan aikaan viestinnän perusluonne on ja pysyy yhtä vanhana kuin itse ihmiskunta. Hyvät tarinat vetoavat, kerrotaan niitä sitten nuotion äärellä tai kansanäänestyksen alla. Luottamusta itseen ja yhteisöön on pakko rakentaa, oltiin sitten lähdössä mammuttia jaagaamaan tai työmarkkinoiden rakenteita uudistamaan.

Aikamme ilmiöinä pidetyt asiat eivät ehkä olekaan niin uusia. Bitcoinin satumainen arvonnousu (ja -lasku) ei perusluonteeltaan eroa kovin paljon 1600-luvun tulppaanimaniasta. Teknologiayhtiöiden monopolivoimasta käytävässä keskustelussa on tuulahduksia 1900-luvun taitteesta, jolloin kilpailuoikeuden tekijät ja tulkitsijat Yhdysvalloissa päättivät laittaa öljyjätit ruotuun.

Ja kun Suomessakin aiheellisesti ollaan huolissaan siitä, että omassa some-kuplassa jaetaan vain uutisia ja näkemyksiä, jotka vahvistavat olemassa olevia asenteita, samalla unohdetaan, että harvassapa taisivat 1970-luvulla olla ne kodit, joihin kannettiin sekä Tiedonantaja että Uusi Suomi.

Tämä ei tietenkään poista sitä, että esimerkiksi yrityksen chat-asiakaspalvelua pyörittävään tekoälyyn tai jääkaappiin ruokatilauksia tekevään algoritmiin liittyviin maineriskeihin on syytä suhtautua vakavasti. Lohdullista on kuitenkin, että näihin uhkiin liittyvää viestintää miettiessä kaikkea ei tarvitse keksiä uudestaan, vaan menneistä kohuista ja kriiseistä voi ja kannattaa oppia.

P.S. Jos haluat itse kuulla kriisiviestinnästä lisää, Tekir järjestää 14.2. kriisiviestinnän koulutuksen, jossa Harri Saukkomaa ja Jarno Limnéll kertovat kriisiviestinnästä kyberuhkien aikakaudella. Lisäksi ohjelmaan kuuluu kriisiviestintäsimulaatio, jossa osallistujat pääsevät harjoittelemaan päätöksentekoa ja viestintää kuvitteellisen mainekriisin keskellä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen täältä .