Kirjallisuuden naiset esiin!

Anteeksi vaan Koskela, Lammio ja Kariluoto. Ei millään pahalla, mutta te olette saaneet olla jo ihan tarpeeksi esillä suomalaisessa bisnespuheessa. Kirjallisuutemme historiassa on valtava joukko muitakin mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Minna Canthin päivän kunniaksi poimimme muutaman kiehtovan hahmon Canthin tuotannosta. Tästä teille vähän vaihtelua tuleviin bisnesseminaareihin!

Kauppa-Lopo (Minna Canthin novellista ’Kauppa-Lopo’, 1889)
Ei ole syytä märehtiä, mitä muut sinusta ajattelevat: Kauppa-Lopo on oman tiensä kulkija, rohkea sanoissaan ja teoissaan. Lopolla on bisnesälyäkin ja tarkkaa silmää: hän tunnistaa vaikuttamisen paikkansa. Suihkun ja AA:n kautta kulkee tie menestykseen.

Agnes (Minna Canthin novellista ’Agnes’, 1892)

Parhaimmillaan startup-yrittäjyyden esikuva: rakentaa uusia tavoitteita uusissa tilanteissa. Kuunnellut unelmiaan ja päässyt niiden kannattelemana kotikylästään luksuselämään kosmopoliitiksi. Löytää oikeat ihmiset tavoitteidensa täyttämiseksi ja on vielä häikäilemätönkin. Jos suunnitelmat eivät mene putkeen tai tavoitteen saavuttaminen ei tunnu hyvältä, hän jättää tuhon jälkeensä ja poistuu. Epäonnistumiset jalostavat, tai ainakin pakottavat näkemään asioita uudella tavalla.

Homsantuu (Minna Canthin näytelmästä ’Työmiehen vaimo’, 1885)
Mitä tehdä, jos haluaa jättää jälkensä historiaan? ”Teidän lakinne ja oikeutenne, hahaha – Niitähän minun pitikin ampua!”, Homsantuu eli Kerttu sanoo ampuessaan ohi hulttiomaisesta rakastajastaan, työmies-Ristosta, joka riudutti oman vaimonsa kuolemaan. Samalla Homssantuu tuli ampuneeksi 1800-luvun naiselle ahtaisiin raameihin. Muutos vaatii tekoja – tai taitavia kirjoittajia.

Anna Liisa (Minna Canthin näytelmästä ’Anna Liisa’,1895)
Kuuntelemalla vaistoasi saat mielenrauhaa. Anna Liisa luottaa visioonsa kaikkien ympärillä olevien neuvojien ajatusten vastaisesti: hän ei anna oman etunsa tavoittelijoiden kävellä ylitseen. Anna Liisa seuraa vaistoaan kuunnellen sitä totuutta, minkä tietää olevan oikein: hän kantaa vastuunsa rajuista tapahtumista, vaikka muut sitä pakoilevat.

Ja tokihan Minna Canthin omastakin elämästä riittäisi aihetta seminaareihin. Minna oli suoranainen monitaituri: kirjailija, toimittaja, menestynyt yrittäjä, valistaja ja verkostoituja. Lisäksi hän sovitti työ- ja perhe-elämät yhteen miehensä kuoltua ja jäätyään seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi.

Seuraavan kerran kun sinulta kysytään se tyypillinen henkilökuvakysymys, ’ketä ihailet’, muista Minna Canth.

Mari Tiensuu ja Teppo Similä