Kaksi uutta viestinnän ammattilaista Tekiriin

Täydensimme tiimiämme kahdella uudella osaajalla. Viime viikolla Tekirissä työskentelyn aloittivat vaikuttajaviestinnän konsultti Iiris Niinikoski ja videotuottaja Antti Raatikainen.

Kasvatustieteen maisteri Iiris Niinikoski tulee vahvistamaan erityisesti vaikuttajaviestinnänprojektejamme. Iiriksellä on monipuolinen työkokemus viestinnän ja vaikuttamisen parista. Ennen Tekiriä hän on työskennellyt esimerkiksi OP:ssa ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:ssä. Lisäksi Iiriksellä on pitkä kokemus politiikan ja vaikuttamisen parista.

OP:ssa Iiriksen työnkuvaan kuului yhteiskunnallinen ja poliittinen analyysi, vaikuttajaviestinnän ja sidosryhmätyön kehittäminen sekä johdon taustatuki. SYL:n viestintäasiantuntijana Iiris vastasi viestinnän suunnittelusta, kehittämisestä sekä viestintätiimin johtamisesta.

Asiakkaamme toivovat meiltä jatkuvasti enemmän visuaalisuuteen ja videoihin liittyviä palveluita viestintänsä tueksi. Antti Raatikaisella on vankka työhistoria sekä valokuvauksessa että liikkuvan kuvan parissa. Koulutukseltaan Antti on taiteen maisteri Lapin yliopistosta.

Antti on työskennellyt valokuvaajana oman yrityksensä kautta sekä lehtikuvaajana useissa eri lehdissä. Lisäksi hänellä on todella laaja-alaista osaamista videoiden suunnitellusta ja toteutuksesta.

Tervetuloa tiimiin Antti ja Iiris!