Analyyseja ja apatiaa – Brexit lähestyy ja tuskin kukaan on valmis

Selvyyttä Britannian EU-eroon on yritetty löytää jo puolitoista vuotta. Päivämääriä selvityksille, neuvotteluille ja äänestyksille on kertynyt kalenteriin sitä tahtia, että Brexit-ähky on viimeistään viime viikkoina uuvuttanut uutisyleisöä.

Onko tekeillä maailmankaupan lamaannuttava oven paukautus, vai vieläkö on lupa sulkea silmät ja toivoa käännettä, joka säilyttäisi Unionin ydinperheen saman katon alla? Asiantuntija-analyyseja on julkaistu niin paljon, että on lähes varmaa, että joku saa kunnian oikein ennustamisesta. Toistaiseksi paraskin analyysi on kuitenkin vain arvaus.

Päätösten odottaminen on tarjonnut houkuttelevan tekosyyn myös varautumisen välttelylle. Miten tuntemattomaan voidaan valmistautua, kun itse osallisetkaan eivät tiedä mitä tuleman pitää? Puutteellisen tiedon keskellä moni yritys myöntääkin toistaiseksi turvautuneensa ”pää puskassa” -metodiin.

Täsmällisen tiedon puute ei ole este varautumiselle, vaan yleensä merkki siitä, että toimenpiteille on akuuttia tarvetta. Vaikka neuvotteluiden askelmerkit ovat osittain vielä pimeän peitossa, on selvää, että lista Britannian EU-eron suorista ja välillisistä vaikutuksista on pitkä: tullit, sopimukset, rahamarkkinat, verotus, työvoiman liikkuvuus… Euroopan laajuisen liiketoimintaympäristön perusta huojuu ja hakee uutta muotoa.

Viestinnän näkökulmasta hyvä uutinen on, että ajoissa toimeen tarttuminen on helppo keino saavuttaa kilpailuetua. Viestinnällinen varautuminen auttaa kartoittamaan vaaranpaikat ja havaitsemaan muutoksesta syntyvät mahdollisuudet. Jos osapuolten sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta lopputuloksena on takarajan tullessa vastaan sopimukseton tila, on reagointi jo reilusti myöhässä.

Poikkeustilanteiden konkarina Tekir tarjoaa mielenrauhaa. Sopimuksettoman tilan varautumisen palvelut auttavat räätälöidysti purkamaan Brexit-kevään muutoksia, ja valmistelemaan niihin liittyviä viestinnällisiä toimenpiteitä. Viestinnällinen valmius muuttuvaan tilanteeseen mahdollistaa keskittymisen liiketoiminnalle tärkeisiin asioihin epävarmoissakin olosuhteissa.

Pelikentän muuttuessa syntyy myös uusia tarpeita vahvistaa omaa ääntä ja vaikuttaa oman viiteryhmän neuvotteluagendaan – oli kyseessä sitten sopimukseton tila tai EU:n ja Iso-Britannian tuleva suhde. Vaikuttajaviestinnän paketti kartoittaa ja kokoaa kohderyhmät, toimenpiteet ja keskeiset viestit yrityksen edunvalvonnan tukemiseksi.

Brittiparlamentin soutamisesta, huopaamisesta ja loputtomista kysymysmerkeistä huolimatta yksi päivämäärä pysyy toistaiseksi kalenterissa. Perjantaina 29. maaliskuuta klo 23 paikallista aikaa, Britannian EU-ero astuu voimaan. Aikaa siihen on alle yhdeksänkymmentä päivää, ja tuskin kukaan on valmis.